Uutta arkea naisille

Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista on saatu hankerahoitus Woldian ja Abaalban kaupunkien naisille vuosille 2025 – 2028. Hanke jatkaa 2023 aloitettua pilottihanketta, jossa rakennetaan rauhaa ja särkynyttä yhteiskuntaa köyhien naisten arjen tasolla. Etiopian pohjoisosissa vuonna 2021 eskaloituneet taistelut rasittivat jo entuudestaan hauraalla alueella elävien arjessa selviämistä. Alueella on viime vuosina kärsitty kuivuudesta ja heinäsirkkaparvet ovat syöneet satoa. Myös pandemia on rajoittanut omalta osaltaan paikallisten elämää. Hankkeen tytöt ja naiset olivat epätasa-arvoisessa ja haavoittuvassa asemassa jo valmiiksi ennen taisteluja. Fyysisen väkivallan lisäksi ohi kulkeneet taistelijat varastelivat ruokavarantoja ja rikkoivat esimerkiksi niitä työ- ja kulkuvälineitä, joita eivät saaneet mukaansa.

Tavoitteeseen päästään paitsi erilaisten toipumiseen tähtäävien ja voimaannuttavien psykososiaalisten keinojen, mutta myös konkreettisten elämäntaitojen ja toimeentuloa parantavien koulutusten kautta. Hankesuunnitelma sisältää myös taloudellista tukea hyödynsaajille, jolloin starttiraha auttaa hyödyntämään projektissa hankittuja taitoja.

Woldian kaupunki sijaitsee Amharan alueella ja Abaalba Afarin alueella lähellä Tigrayn rajaa.

Nelivuotinen podo-hanke 2023-2026

Nelivuotinen podokoniosisin ennaltaehkäisyyn ja hoitoon keskittyvä hanke on nyt puolivälissä. Huolimatta Amharan alueen levottomuuksista hanke on edennyt aikataulun mukaan.  Jalkojen peseminen vedellä ja saippualla sekä kenkien pitäminen jalassa riittää alkuvaiheessa. Hankkeeseen sitoutuneille sairastuneille parantuminen on elämää mullistava kokemus. Osa hyödynsaajanaisista pääsee osallistumaan myös ammatilliseen koulutukseen ja saa sitä kautta mahdollisuuden parantaa koko perheen toimeentuloa. 

Podokoniosis on vähälle huomiolle jäänyt trooppinen sairaus, joka johtuu maaperän geokemiallisesta ärsytyksestä paljaisiin jalkoihin. Pahimmillaan krooninen imunesteiden häiriintyminen ja lymfaturvotus vie liikuntakyvyn ja sairastunut suljetaan ennakkoluulojen vuoksi yhteisön ulkopuolelle. Vaikka podoon sairastuneita on Etiopiassa puolitoista miljoonaa, se on jäänyt muiden tautien varjoon. Yhtenä syynä tähän on se, ettei sairastunut tartuta muita ihmisiä ja myös se, että podo on yleensä köyhien maanviljelijöiden sairaus. Lähes 30 prosenttia podoon sairastuneista elää Amharan alueella, jossa riski sairastua koskee yli yhdeksää miljoonaa ihmistä. Filantropian hankealueilla sairastuneita arvioidaan olevan noin 65 000. Projektin tarkoituksena on tukea köyhyyden ympärille kietoutuneen ja vähälle huomiolle jääneen trooppisen taudin nimeltä podoconiosis hoitoa ja ennaltaehkäisyä Etiopian Amharan alueelle. Podo on sekä syy että seuraus köyhyydestä, sosiaalisesta epätasa-arvosta ja siitä ettei ihmisillä ole pääsyä perusterveydenhuollon pariin.

Hankkeen painotus on naisissa, koska he jäävät usein viimeisiksi saamaan hoitoa. Filantropian yhteistyökumppani IOCC varmistaa, että yli puolet hoidettavista on naisia, lisäksi perusterveydenhuollon koulutettavista työntekijöistä suurin osa on kylätasolla työskenteleviä naisia.

Hankkeessa on kolme komponenttia, joista ensimmäinen tähtää käyttäytymisen muutokseen taudin ehkäisemiseksi, toinen keskittyy laadukkaaseen hoitoon ja kolmas naisten toimeentulon parantamiseen, koska köyhyyden kierre pitää erityisesti naisia taudin äärellä.

Nelivuotinen hanke pyrkii tavoittamaan kahdeksalla alueella yhteensä suoraan yli 80 000 hyödynsaajaa esimerkiksi koulutusten ja hoitojen kautta ja lisäksi epäsuorasti vaikuttamaan noin 250 000 samassa taloudessa elävään.

Menetelmien testausta Etiopiassa

Vuonna 2022 Filantropian työlle Etiopiassa myönnettiin 8000 euroa Fingon Powerbank -hankerahoitusta. Fingon hanketukea myönnetään erilaisten menetelmien testaamista varten jo olemassa olevien hankkeiden vahvistamiseksi. Suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Fingon tuella paikallisena kumppanina toimiva IOCC-Ethiopia pystyi jatkamaan työtä podokoniosin ehkäisemiseksi ja parantamiseksi. Vaikeaa liikuntavammaa aiheuttava podo haittaa vuosittain miljoonien eri ikäisten ihmisten elämää itäisessä Afrikassa. Sairaus aiheutuu maaperän ärsytyksestä paljaisiin jalkoihin. Taudin voi saada niin pellolla kuin kotonakin, koska rakennuksissa on yleensä maalattiat.

Etiopiassa hanketuella testataan lähestymistapaa, jossa vastuu podon hoidosta ja ehkäisystä on nimenomaan ihmisillä itsellään, koska ongelmana on taudin uusiutuminen, vaikka ihmisillä olisi tietoa taudin syntymisen syistä. Hankkeen painotus oli tyttöjen ja naisten osallistamisessa, koska heidän vuoronsa hoitoakin jaettaessa tulee aina viimeisenä. Hankkeeseen lisättiin myös naisten toimeentuloa parantava osuus, koska podon syntyyn vaikuttaa myös köyhyys.

IOCC (International Orthodox Christian Charities) ja Filantropia aloittivat edellisvuonna yhteistyön Amharan alueella trooppisella alueella yleisen sairauden ehkäisemiseksi.

Amhara – trooppisten tautien hoito ja ehkäisy 2021

Trakooma on maailmassa yksi yleisimmistä sokeuden syistä. Se on yksi vanhimmista tartuntasairauksista ja sitä esiintyy edelleen kehitysmaissa. Kärpäset levittävät bakteeria ja aiheuttavat kroonistuvaa tulehdusta silmissä. Silmäluomet arpeutuvat ja hankaus sokeuttaa pahimmillaan sairastuneen ihmisen.

Toinen hoidettavissa oleva trooppinen tauti on podokoniosis, josta puhutaan myös elefanttitautina. Saastuneessa maassa elävä loinen pääsee avojaloin kulkevan elimistöön ja aiheuttaa turpoamista ja tulehduksia. Pahimmillaan ihminen menettää liikuntakykynsä kokonaan. Lääkkeiden ja jalkojen pesemisen lisäksi myös sopivia kenkiä käytetään paranemisessa apuna.

Batu – vähävaraisten ruokaturvahanke 2013-2017

Batun kaupungin liepeillä Oromian alueella aloitettiin naisten ja lasten ruokaturvan parantamiseen tähtäävä hanke kevättalvella 2013. Hankkeessa muodostetaan naisten osuuskuntia, jotka saavat koulutusta ja ohjausta toimeentulon varmistamiseksi.

Naisryhmien johtajat, paikallishallinnon edustajat ja hankkeen yhteistyökumppanit, Filantropia ja Maedot, tapasivat maaliskuussa 2013 ja käynnistivät virallisesti hankkeen toiminnot. Naisryhmien jäsenet ovat sen jälkeen järjestäytyneet virallisiksi osuuskunniksi ja saaneet koulutusta muun muassa mausteiden ja ruuan kasvatuksessa, maitotuotteiden valmistuksessa ja pienkotieläinten hoidossa.

Ulkoasiainministeriön hanketuki Batun hankkeeseen päättyi joulukuussa 2015 ja Filantropian omarahoitteinen jatkovaihe joulukuussa 2017.

Haik – maaseudun kehittämishanke 2006-2015

Filantropia aloitti 2006 maaseudun kehittämishankkeen Amharan alueella, Etiopiassa. Hankkeen päätoimintoja olivat kaivojen, vesipisteiden ja kastelujärjestelmien rakentaminen alueen kyliin, pienkotieläinten hankkiminen yksinhuoltajaäideille toimeentulon parantamiseksi ja viljeljymenetelmien kehittäminen paikallisten viljelijöiden kanssa.

Hankkeessa koulututettiin tuhansia ihmisiä terveyteen, hygieniaan, hiviin ja aidsiin, vesi- ja ruokaturvaan ja haitallisiin perinnetapoihin liittyvissä kysymyksissä. Hankkeen aikana kyliin kehittyi yhteisökeskustelujen kulttuuri, joka koettiin parhaaksi tavaksi ratkoa yhteisiä asioita. Alueella asuu muslimeja ja kristittyjä, joiden väliset jännitteet vähentyivät yhteiseksi hyväksi havaittujen hanketoimintojen kautta.

Haikin hanke päättyi vuoden 2015 lopussa.

 

Etiopian maatietoa

Perustiedot
Väkiluku: 118,5 miljoonaa (2024)  [9]
Pääkaupunki: Addis Abeba
Pinta-ala: 1 104 300 km²
Kielet: amhara (virallinen kieli), lisäksi mm. oromo, somali, tigrajan, sidamo, wolaytta, guragiegna, afar, hadija, gamo, englanti
Heimot: yli sata heimoa, mm. Oromo 35.8%, Amhara 24.1%, Somali 7.2%, Tigray 5.7%, Sidama 4.1%, Guragie 2.6%, Welaita 2.3%, Afar 2.2%, Silte 1.3%, Kefficho 1.2%, muut 13.5% (2022) [5]

Väestö
Syntyvyys, lasta/nainen: 3,84 (2024) [1]
Alle 5-vuotiaiden kuolleisuus/1000 elävänä syntynyttä: 68 (2012) [2]
Väestön keski-ikä: 20,4 (2024) [3]
Väestönkasvu: 2,24 % (2023) [5]
Elinajanodote: miehet 65,4 vuotta, naiset 70 vuotta (2024) [5]
Uskonnot: ortodoksikristityt 43.8%, Muslim 31.3%, Protestant 22.8%, Katoliset 0.7%, paikalliset 0.6%, muut 0.8% (2016) [5]

Kehitys
Sijoitus inhimillisen kehityksen indeksillä: 174/188 (2014) [6]
Lukutaito: yli 15-vuotiaat:57,2 %; miehet 57,2 %, naiset 44,4 % (2017) [5]
Kaupunkiväestö: 23,2 % (2023) [9]
Köyhyysrajan alapuolella elävät (alle 1,25 $ päivässä): 23,5 % (2015) [6]

Talous
Elinkeinot: maatalous 35,8 %, palvelut 37 %, teollisuus 24,5 % (2023) [5]
Työttömyys: 16,8 % (2015) [8]
BKTL/asukas: 316 USD (2014) [8]
Ostovoimakorjattu BKTL/asukas: 2800 USD (2023) [4]
Raha: Etiopian Birr (Br)

Lähteet:
[1] UNFPA: State of World Population 2013
[2] WHO: Ethiopia
[3] UNdata: Ethiopia
[4] World Bank Data: World Development Indicators
[5] CIA World Factbook: Ethiopia
[6] UNDP: Human Development Report
[7] UNESCO: Global Partnership for Girls’ and Women’s Education: Ethiopia
[8] Trading Economics: Ethiopia
[9] Worldometers

Lue lisää ulkoministeriön sivuilta

 

Filantropian toiminnan aktiiviset kohdemaat

Päättyneet kohteet