Jalkojen paraneminen lopetti syrjinnän

Filantropian hanke Etiopiassa mullisti monen ihmisen elämän Amharan alueella. Vammauttavien trooppisten sairauksien, podokoniosin ja trakooman, hoitamiseen ja ennaltaehkäisyyn liittyvät projekti keskittyi sekä parantamaan jo sairastuneita että myös jakamaan oikeaa tietoa, jolloin uusia sairaustapauksia tulee vähemmän. Viestin välittäjiksi on kurssitettu mm. opettajia ja koululaisia.

Asenak Awoke Tilahun on 34-vuotias neljän lapsen äiti, joka on sairastanut podoa puolet elämästään. Hän muistelee olleena terve 17-vuotiaaksi asti, jolloin jalat alkoivat turvota. Ensin turposi oikea jalka ja vähitellen sairaus levisi myös toiseen jalkaan. Ihon pinta muuttui karheaksi ja siihen tuli myös haavaumia. Jalat olivat usein myös niin kipeät, ettei tavallisesta arjesta tullut mitään.

-Kärsin paljon kivuista, mutta minulla oli vaikeaa myös sen vuoksi, että taudin pelätään olevan tarttuvaa. Ihmiset hylkivät minua. Kipujen yltyessä myös en voinut olla myöskään perheen ja ystävien kanssa.

Asenak on yrittänyt löytää parannusta sairauteen monella tavalla. Kansanparannuskeinojen epäonnistuttua hänelle on uskoteltu, että kyse on kirouksesta. Sen vuoksi terveydenhoitajan viesti antoi uutta toivoa.

-Minulle kerrottiin, että tähän sairauteen saa hoitoa terveysasemalla. Hankkeessa työskennellyt vapaaehtoinen lääkäri leikkasi jalkojen nystyröitä pois, mikä helpotti kävelemistä. Sairaanhoitaja, joka oli saanut lisäkoulutusta hankkeen kautta, opetti kuinka pestä ja hoitaa jalkoja päivittäin niin että tauti vähitellen paranee. Ymmärsin samalla mistä sairaus johtuu. Olen kävellyt koko ikäni paljain jaloin, mutta nyt sain ensimmäiset omat kengät.

Vaikka muut perheenjäsenet ovat säästyneet podolta, Asenak on hyvin tarkkana nyt siitä, etteivät lapsetkaan juoksentele paljain jaloin.

-Nyt voin olla rauhassa perheeni kanssa, osallistua yhteisiin juhliin ja käydä kirkossa eikä kukaan enää syrji ja hyljeksi minua.

Podoconiosis on sairaus, joka aiheutuu maaperän ärsytyksestä paljaisiin jalkoihin. Taudin voi saada niin pellolla kuin kotonakin, koska rakennuksissa on yleensä maalattiat. Jalkojen peseminen ja kenkien pitäminen ehkäisevät kokonaan uudet tautitapaukset. Yksinkertaisista keinoista pitää kuitenkin ensin olla oikeaa tietoa. 

Koululaisten kerhot tiedonvälittäjinä

Paikallisena kumppanina Filantropialla on IOCC Ethiopia, joka on kansainvälinen ortodoksinen hyväntekeväisyysjärjestö. IOCC:lla on yli kymmenen vuoden kokemus podokoniosin hoitoon ja ennaltaehkäisyyn liittyvistä hankkeista. Filantropian vuoden kestäneen pilottihankkeen aikana tavoitettiin suoraan lähes 60 000 ihmistä ja välillisesti esimerkiksi perheenjäsenten kautta noin 231 000 ihmistä. Määrät kuulostavat suurilta, mutta itse tautiin on sairastunut miljoonia ihmisiä. Sen vuoksi oikean tiedon saamisella on suuri merkitys. Alkuvaiheessa vähitellen liikuntakyvyn vievä sairaus kun olisi hoidettavissa pelkästään vedellä ja saippualla.

Yksi kanava viestin viemiseksi ovat koululaisten kerhot. 17-vuotiaat Netuh Habtamu ja Alemayhub Tesfaye ovat yläkoululaisia Boroboresta. Kummatkin kertovat työskentelevänsä perheidensä pellolla. Maatöiden tekeminen paljain jaloin on seudulla yleinen tapa.

-Minulla on ollut entuudestaan tietoa hyönteisten levittämästä trakoomasta, joka vie pahimmillaan ihmisiltä näön, mutta en tiennyt miksi kylässä joillakin ihmisillä on turvonneet jalat ja paljon kipuja. Opin koulun kerhossa, että tauti johtuu tuliperäisen punaisen maa-aineksen ärsytyksestä. Meille myös kerrottiin, kuinka näitä vammauttavia tauteja voidaan ehkäistä. Kerhon tarkoituksena on ensin kouluttaa meitä koululaisia ja sitten me viemme oikeaa tietoa kotikyliimme, kertoo Netuh.

Alemayhu jatkaa, että hänellä oli tautiin sairastuneista ennakkoluuloja, mutta ne ovat karisseet kerhossa.

-Käytän nykyisin aina kenkiä ja yritän pitää jalat puhtaina. Ajattelen, että näytän samalla mallia muille.

Myös kerhotoimintaa vetävät opettajat kuulostavat tyytyväisiltä, koska hankkeeseen osallistuneet nuoret ovat saaneet myös itsevarmuutta ja lisää sosiaalisia taitoja samalla kun he vievät viestiä eteenpäin. Hankevuoden aikana tavoitettiin yli 5 300 koululaista.

Työ jatkuu

Filantropian ja IOCC Ethiopian yhteistyö podon ehkäisemisen ja hoidon parissa jatkuu myös tänä vuonna. Tarkoituksena on testata menetelmää, jossa vastuu hoidosta on yhä enemmän sairastuneilla itsellään. Tavoitteena on myös vähentää sairauden uusiutumista jo kertaalleen parantuneiden potilaiden kohdalla.

Työ keskittyy jatkossa enemmän naisiin, joille sairastuminen on rankempaa mm. sen vuoksi, että heidät suljetaan helpommin yhteisöjen ulkopuolelle. Lisäksi naisia hoidetaan perinteisesti vasta viimeisenä. Podo on tiukasti sidoksissa köyhyyteen ja sen vuoksi hankkeessa mietitään myös keinoja naisten toimeentulon parantamiseksi.

Scroll to Top