Filantropian hallitus ja työntekijät kokoontuivat syyskuun alkupuolella Lintulan luostariin keskustelemaan järjestön tulevaisuuden tavoitteista. Filantropian työssä ovat yhtä aikaa läsnä jatkuva muutos ja pitkän aikavälin kehityskulut. Molempiin on osattava suhtautua yhteisten linjausten puitteissa.
Filantropian seuraavaksi strategiakaudeksi sovittiin 2025-2030. Filantropia toimii asiantuntijana ja toteuttaa omalta osaltaan jatkossakin kirkon diakonia- ja lähetystyötä, jonka olennaisena osana ovat lähimmäisenrakkaus ja luomakunnan kunnioittaminen. Pelon ja uhkakuvien maailmassa tuomme toivoa ja todellisia esimerkkejä siitä, että muutos on mahdollista.
Kantavia arvoja Filantropian työssä ovat yhdenvertaisuus, avoimuus sekä rohkeus ja kyky rohkaista. Tulevien vuosien työ tulee keskittymään kahden laajan tavoitteen edistämiseen: 1) Paikallisten kirkkojen tiedollista, taidollista ja taloudellista omavaraisuutta vahvistetaan globaalissa maailmassa, ja 2) Ymmärrystä ja osaamista kestävästä kehityksestä ja ihmisoikeuksista lisätään ortodoksisessa kirkossa.
Yhteistyö kirkkojen ja kirkollisten toimijoiden kanssa jatkuu Itä-Afrikassa, Lähi-idässä ja Euroopassa. Tärkeä tukipilari kotimaassa on yhteistyösopimus Suomen ortodoksisen kanssa ja luova yhteistyömuotojen rakentuminen seurakuntien ja luostareiden kanssa. Kun perusta on vakaa, on työlle mahdollista saada laaja-alaista tukea muillakin yhteiskunnan sektoreilla, mistä ovat osoituksena muun muassa kehitysyhteistyöhankkeet ja hyvät ekumeeniset suhteet.