Kaikkihan me tiedämme, mitä lähetystyö on, vai tiedämmekö sittenkään? Moni saattaa äkkiseltään määritellä lähetystyön kirkon lähetystyöntekijöiden tekemäksi ulkomailla tapahtuvaksi kirkolliseksi työksi, mutta se pitää sisällään paljon muutakin. Lue, miten lähetystyötä eri vuosikymmenillä tehneet kirkkomme aktiivit ovat kertoneet lähetystyöstä kirjoituksissaan ja haastatteluissa.
Käsillä tehtävää työtä
Monet lähetystyötä tehneet painottavat sitä, että lähetystyö on hyvin pitkälti käytännön työtä, ei pelkkää hengellistä työtä, tai vaihtoehtoisesti näitä kahta osa-aluetta ei tulisi erottaa toisistaan.
”Lähetystyö on kokonaisvaltaista auttamista. Ihmisen sielu ja ruumis ovat erottamattomat. Seudulla (Kenian maaseudulla) näkyvä hätä ja tarve eivät voi olla koskematta lähetystyöntekijän omaatuntoa.”
Näin kirjoitti Ortodoksinen Lähetys ry:n yksi ensimmäisistä lähetystyöntekijöistä ja myöhemmin igumenia Marinana tunnettu  Maria Iltola kirjassaan Tule ja katso—Ortodoksista lähetystyötä Itä-Afrikassa. Kirjoituksessaan Iltola viittasi Gimengwan koulun rakentamiseen, johon Ortodoksinen Lähetys oli saanut ulkoasianministeriöltä avustuksen. Joidenkin mielestä koulun rakentaminen oli kuitenkin väärin, sillä se ei suoranaisesti toiminut kirkon hyväksi. Iltola oli kuitenkin toista mieltä:
”Jo koulurakennus ortodoksien rakentamana sinänsä julistaa sitä, että jossain maailmassa on kristittyjä, jotka huolehtivat ja haluavat auttaa.”
Käytännön työstä kertoi myös lähetyssihteerinä 1970-luvulla toiminut ja 1980-luvun alussa Keniassa kaksi vuotta työskennellyt Pirkko Siili.  Hän sai ensi töikseen tehtäväkseen käydä  tutustumassa paikallisten pappien koteihin ja selvittää, mitä he tarvitsisivat. Kodeissa oli maalattiat ja tulen sytyttämiseen tarkoitettu kolmiokivi. Aikuiset nukkuivat jonkinlaisen sängyn päällä, mutta lapsille oli vain kangas lattialla, ei ollut sähköä, ei hygieniaa.
“Kyllä se riisti kaiken hurmoksen lähetystyöstä, että se olisi jotakin kaunista ja upeaa. Se on ihan käsillä tehtävää työtä, jossa aivot on pidettävä mukana.”
Työtä heidän kanssaan
Lähetystyö sanana herättää joissakin ihmisissä myös negatiivisia mielikuvia ja siihen liitetään ajatus yksisuuntaisesta länsimaalaisten Afrikassa tekemästä käännytystyöstä. Toki tällaistakin lähetystyötä on vuosikymmenten aikana maailmalla tehty. Suomalaiset ortodoksit ovat kuitenkin alusta asti luottaneet enemmän yhteistyöhön.
”Meillä oli motto, että me teemme työtä heidän hyväkseen ja heidän kanssaan. Ja kun ihmiset tajusivat, että se pitää paikkansa, niin sen jälkeen kaikki meni hyvin. Se oli työtä heidän ehdoillaan, ei siinä itseä säästelty”, kertoi vaimonsa Pirkon kanssa Keniassa lähetystyössä ollut isä Teppo Siili  (kuvassa keskellä).
Siili myös kielsi paikallisilta papeilta käännyttämisen ja kannusti luottamaan siihen, että hyvin tehty seurakuntatyö houkuttelee kyllä ihmisiä:
”Kun joku seurakuntaan kuulumaton huomaa, miten hienosti meillä menee, hän kyllä tulee kysymään, pääsisikö mukaan”.
Myös 1980-luvulla Neuvosto-Karjalan ortodokseja auttanut ja sen jälkeen monet kerrat eri puolella Itä-Afrikkaa kiertänyt Rauno Pietarinen uskoo yhteistyöhön.
”Ortodoksisen lähetystyön sijaan puhun yhteistyöstä. Kirkot osoittavat rakkautta tukemalla toisiaan. Kirkkojen yhteistyö on välttämätöntä. Ilman sitä kirkko ei ole kirkko.”
Yhteistyön on Pietarisen mielestä myös oltava pyyteetöntä:
”Kristitty ei voi kysyä ”mitä saamme tästä kaikesta?”. Ei voi ajatella, että osoitamme rakkautta ja sitten kysymme kuka meille korvaa kaiken. Näin kansakuntamme parhaillaan tekee.”
Jokainen voi palvella lähetystä
Lähetystyöntekijöiden mietteistä käy selväksi myös se, että lähetystyö ei voi olla vain yksin heidän harteillaan, vaan mukaan tarvitaan muitakin ihmisiä:
”Lähetystyötä ei voida toteuttaa kentällä, ellei kotimaassa ole asiaan innostuneita ja uhrautuvia henkilöitä.” Maria Iltola (kuvassa keskellä) kirjoitti kirjassaan.
Amerikan-suomalainen vuosikymmeniä Keniassa lähetystyötä tehnyt Charles Eko, joka tunnettiin myös arkkimandriitta Johanneksena,  kannusti meitä kaikkia tekemään lähetystyötä kirjassaan Hiekanjyviä, tomuhiukkanen, sadepisara—Jumalan suuren luomistyön kokonaisuuden osia:
”Me, jotka teemme lähetystyötä ja diakoniaa, olemme ottaneet kantaaksemme Jeesuksen ristin. Mutta ketkä ovat kutsuttuja lähetys– ja diakoniatyöhön? Ketkä ovat näitä erityisiä ihmisiä? Jokainen, joka uskoo, palvelee lähetystä ja lähetys palvelee diakoniaa. Usko tekee meistä kaikista viestinviejiä ja sen ohessa tekee kaikista niitä, jotka on lähetetty palvelemaan Kristuksen sanaa maailmassa, jossa elämme. Me suoritamme tätä palvelusta, missä ikinä olemme ja niillä lahjoilla, jotka meille on annettu Jumalan armosta ja Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Sillä se on jumalan tahto, että me palvelemme.”
Lähetystyö antaa
Vaikka lähetystyöntekijät ovat usein antaneet kaikkensa työlleen, niin silti moni heistä kokee olevansa saajan puolella.
”Sisaret saivat kokea työn iloa, sillä kaikkialla he kohtasivat rakastavan ja lämpimän vastaanoton. Opettaessaan he olivat samalla kertaa opetettavia” kertoi Maria Iltola lähetyssisarten arjesta.
Rauno Pietarinen (kuvassa oikealla) on samoilla linjoilla:
”Voimme kuitenkin todeta saavamme vaikkapa Afrikan kirkkojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä niin paljon voimaa, valoa, rakkautta ja uskoa, että yksikään työryhmä ei koskaan kykene samaan.”
Vuonna 2016 ikonimaalausta Nairobissa opettanut taidekonservaattori ja ikonimaalari Antti Narmala koki myös tämän:
”Afrikassa kohtaamieni ihmisten sielun kauneus, heidän uskonsa vahvuus ja ympäröivän luonnon voima, saivat minut usein tuntemaan, että olen saava osapuoli. Toivon että “Ikonisillan” synnyttämät ikonit, levitessään ympäri Afrikkaa oppilaiden palatessa kotimaihinsa, toimisivat kutsuina: “Tule ja katso!” (Joh. 1:46)”