Suomalaiset ortodoksit ovat tukeneet lähetystyötä Keniassa jo neljän vuosikymmenen ajan. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia haasteita ja vaikeuksia sekä paljon iloa ja onnistumisia.
Vuosien kypsyttelyn jälkeen ensimmäiset lähetystyöntekijät, Siina Taulamo ja Maria Iltola  (kuvassa), lähtivät työhön Keniaan vuonna 1977. Alku oli kaikkea muuta kuin helppo. Itä-Afrikan metropoliitta Frumentios ei yllättäen pitänytkään suomalaisia lähetystyöntekijöitä tarpeellisina aiemmista kirjeitse ilmaisemistaan tervetulotoivotuksistaan huolimatta.
Ilmi tuli myös Kenian kirkon jakaantuneisuus. Osa kannatti metropoliitta Frumentiosta, osa afrikkalaista apulaispiispa Arthur George Gathunaa. Lähetystyöntekijöiden oli yritettävä tasapainoilla jossakin välimaastossa puuttumatta kiistoihin.
Lähetyssisaret asettuivat Mugugaan, 25 kilometriä Nairobista sijaitsevaan kikujuheimon kylään. Paikasta tulikin suomalaisten lähettien tukikohta pitkäksi aikaa. Pyhän Kolminaisuuden kirkon tontilla ollutta peltitaloa laajennettiin lähetystyöntekijöitä varten. Lähetit nimesivät talon Betaniaksi ja rukoilivat, että Jeesus olisi siellä vieraana kuten Martan, Marian ja Lasaruksen Betania-nimisessä kodissa.
Lähetit pitivät Mugugan kylässä muun muassa käsityökurssia naisliiton naisille ja pyhäkoulua lapsille. Paikalliset antoivat naisille afrikkalaiset nimet: Siinasta tuli Nyambura, sateen, eli siunauksen tuoja. Maria oli Nyawira, eli työteliäs.
Ehtoollisleipiä ja iltahartauksia
Kun suomalaiset tekivät retkiään seurakuntiin, oli järkytys suuri. Suurin osa kirkoista oli pelti- tai olkikattoisia savimajoja tai lautarakenteisia vajoja, joissa oli maalattia. Kivikirkot olivat harvassa ja nekin usein keskeneräisiä.
Papit saattoivat kulkea kuninkaanovista arkivaatteissa, papinpuvut olivat huonossa kunnossa ja pappien koulutus puolitiessä. Ehtoollisleipänä käytettiin kaupasta ostettua vaaleaa leipää. Kirkkoleivän paistamisen opetuksesta tulikin yksi suomalaisten tehtävä. Myös useita kirkkoja rakennettiin tulevien vuosikymmenten aikana.
Suhteet Frumentiokseen eivät yrityksistä huolimatta lähentyneet, vaan metropoliitta teki kaikkensa, että suomalaiset poistuisivat maasta. Huhtikuussa 1974 Suomeen tulikin Aleksandrian patriarkalta kirje, jossa vaadittiin suomalaisten kutsumista pois Keniasta ja ”saattamista kirkollisen rangaistuksen alaisiksi.” Suomalaiset piispat vastasivat kirjeeseen ja lähetystyöntekijät saivat jäädä.
Toukokuussa 1978 Siina Taulamo lähti joksikin aikaa Suomeen keräämään rahaa ja hänen tilalleen saapui seurakuntalehtori Eija Ipatti. Pappisseminaarin käyneenä Ipatti pystyi antamaan monipuolista opetusta. Hän saikin nimekseen Wahito: hän, joka kokoaa ihmiset luokseen. Heinäkuussa 1974 alkoivat säännölliset aamu- ja iltahartaudet ensin englanniksi ja vähitellen kikujuksi.
Kirkon kahtiajako pahimmillaan
Kenian viranomaiset toivoivat, että lähetyskirkot osallistuisivat myös maan aineelliseen jälleenrakentamiseen ja parantaisivat ihmisten elinoloja. Vastauksena tähän pyyntöön lähetettiin ulkoministeriölle avustusanomus kehitysmaille tarkoitetuista määrärahoista. Vuoden 1979 keväällä saatiin ensimmäinen 50 000 markan määräraha ja kuusiluokkaisen koulun rakennustyöt alkoivat. Näin syntyi Gimengwan koulu, johon opettajaksi saapui suomalais-amerikkalainen ortodoksinen opettaja Charles Eko  (kuvassa).
Samaan aikaan Kenian kirkko oli kriisissä. Frumentioksen ja Gathunan erimielisyydet johtivat siihen, että Gathunalta otettiin piispan virka pois. Papit siirtyivät kannattamaan Frumentiosta ja maallikot vannoivat Gathunan nimeen. Gathuna jatkoi toimintaansa piispana maallikkojen ja kahden vihkimänsä papin avulla, eikä virallisella piispalla ja hänen kannattajillaan ollut turvallista pääsyä Keski-Kenian kirkkoihin.
Tämä vaikutti tietysti myös lähetystyöntekijöiden asemaan. Muguga oli saatu viranomaisten avustuksella viralliselle puolelle, vaikka se oli aiemmin ollut Gathunan vahvinta aluetta. Maria Iltola alkoi saada uhkauskirjeitä ja poistumismääräyksiä. Kerran Iltola joutui jopa kiipeämään kirkon ikkunasta ulos, kun Gathunan kannattajat olivat lukinneet kirkon ovet ulkoapäin. Vaikeasta tilanteesta huolimatta suomalaiset jäivät maahan.
Asiat alkoivat helpottua vuonna 1981, kun metropoliitta Frumentios kuoli. Hänen tilalleen piispaksi tuli Anastasios Yannoulatos, joka tunnettiin lähetysihmisenä. Nairobin pappisseminaari, joka oli ollut valmistumisestaan asti, eli lähes kymmenen vuotta käyttämättä ja saanut kenialaisilta nimen ”Nukkuva valkoinen elefantti” laitettiin viimein kuntoon ja se pääsi aloittamaan toimintansa.
Kaivoja ja terveysasemia
Vuonna 1983­ –­ 85 Keniassa olivat isä Teppo ja Pirkko Siili  (kuvassa). Pirkko Siilin työtehtäviin kuului diakoniatyön organisointi ja isä Tepon vastuulla oli muun muassa pappien opettaminen seminaarilla. Vuonna 1984 Keniassa oli katovuosi, jolloin vesi oli kortilla ja ihmisiä kuoli nälkään. Siilit lähettivät Suomeen 100 kirjettä ja pyysivät apua. Kirjeitä kopioitiin ja rahalahjoituksia tuli yli 100 000 markkaa, joiden turvin ostettiin maissia, jota jaettiin kylissä.
Gimengwan koulun lisäksi kehitysyhteistyömäärärahojen avulla rakennettiin vuonna 1982 myös Loberen koulu ja vuonna 1984 Länsi-Keniaan kaivoja, joita oli vihkimässä itse Tellervo Koivisto. Ortodoksinen Lähetys ry:llä oli vuosien 1978­ –2005 aikana Keniassa toistakymmentä kehitysyhteistyöhanketta, joista pitkäaikaisin oli kolmivaiheinen terveydenhoitoprojekti. Projektin puitteissa rakennettiin kaksi terveysasemaa sekä tehtiin kiertävää terveydenhoitotyötä.
Vuosien aikana Keniassa oli useita lähetystyöntekijöitä, joista monet olivat Keniassa useita kertoja, toiset vuosia, toiset lyhyempiä jaksoja. Viimeinen Keniaan lähetetty oli terveydenhoitotyötä tehnyt farmaseutti Maria Hänninen, joka oli maassa vuosina 1988–1992. Kun Kenian kirkossa oli jo koulutettuja työntekijöitä, ei suomalaisia lähetetty enää kentälle muuta kuin seurantamatkoille. Yhteishenkilönä Keniassa toimi kuitenkin pitkään Charles Eko, eli arkkimandriitta Johannes, joka asui maassa aina kuolemaansa, eli vuoteen 2007 asti.
Kenian kirkon kasvu
Vuosien varrella myös Kenian kirkko on kasvanut ja kehittynyt. Kirkon perustivat alun perin 1920-luvun kikujut, jotka hakivat apua kirkkonsa perustamiseen muun muassa Ugandasta, jonne ortodoksisuus oli juurtunut jo aiemmin. Aleksandrian patriarkaatin alaisuuteen kirkko siirtyi vasta vuonna 1946.
Ortodoksit joutuivat vainon kohteeksi Kenian itsenäistaistelun aikaan, sillä kirkon perustanut kikuju-järjestö samaistettiin itsenäisyyttä ajavaan mau-mau-liikkeeseen, joka toimi Britannian siirtomaahallitusta vastaan. Kirkko julistettiin kielletyksi 1952, ja 309 kirkkoa tuhottiin. Pappi Arthur Gathuna joutui vankilaan ja keskitysleireille lähes kymmeneksi vuodeksi.
Tilanne normalisoitui vasta 1963, kun valtaan nousi Kenian ensimmäinen presidentti Jomo Kenyatta. Kenian kirkko lähti taas nousuun, tässä auttoivat Kreikasta ja myöhemmin myös Yhdysvalloista ja Suomesta tulleet lähetystyöntekijät.
Kenian kirkko on kasvanut neljänkymmenen vuoden aikana muutaman sadantuhannen jäsenen kirkosta yli miljoonajäseniseksi kirkoksi ollen nyt suurin ortodoksinen paikalliskirkko Afrikan mantereella. Hiippakuntien ja piispojen määrä on kasvanut yhdestä kolmeen ja hiippakuntien alueella on noin 300 seurakuntaa, lähes 50 koulua, 30 terveysasemaa ja useita orpokoteja.
Ortodoksisesta Lähetyksestä Filantropiaan
Ortodoksinen Lähetys ry yhdistyi vuonna 2013 avustusjärjestö Ortaidin kanssa saaden nimekseen Filantropia. Filantropia tukee tällä hetkellä uusien Kisumun ja Nyerin hiippakuntien työtä, Nairobissa sijaitsevan Pyhän Clementin koulun nuorisotyötä ja Nairobin pappisseminaarin kehittämistyötä. Vuonna 2016 aloitettiin yhdessä Valamon kanssa Ikonisilta-hanke, joka vie ikonimaalauksen opetusta Keniaan.
Valitettavasti taloudellisten vaikeuksien takia pappisseminaarista on viime lukuvuoden aikana jälleen tullut ”Nukkuva valkoinen elefantti”, eikä opetusta ole pystytty järjestämään. Kenian kirkko on ollut pitkään riippuvainen Kreikasta ja Kyprokselta tulevasta tuesta, joka on viime vuosina romahtanut maiden omien talousvaikeuksien takia.
Vaikka erilaisia haasteita aina aika ajoin ilmestyykin, on kirkkojen yhteistyö Keniassa yhä voimissaan. Suomalaisten tekemä vuosikymmenten työ näkyy ja kerää hedelmää. Filantropia teki edellisen seurantamatkansa Keniaan helmi-maaliskuussa 2017. Silloin vierailtiin myös muun muassa Gimengwan koululla, jonka seinää koristaa yhä kyltti, joka kertoo suomalaisten ortodoksien rakentaneen koulun vuonna 1979.
…
Lähteenä käytetty Maria Iltolan kirjaa Tule ja katso – ortodoksista lähetystyötä Itä Afrikasta, 1983, ja Charles Ekon kirjaa Hiekanjyvä, tomuhiukkanen, sadepisara – Jumalan suuren luomistyön kokonaisuuden osia, 2007.