Hyviä ja huonoja uutisia Moldovasta

Pian päättyvä naisten työllistymishanke on saanut paljon hyvää aikaan, mutta vaikeuksiltakaan ei ole vältytty. Suurin moldovalaisten ongelmista on maan jatkuvasti huononeva yhteiskunnallinen tilanne.

Filantropia kävi touko-kesäkuun vaihteessa seurantamatkalla Pohjois-Moldovassa, jossa naisten työllistymishanke Sorocan alueella on päättymässä vuoden 2017 lopussa. Filantropia on työskennellyt tällä teemalla ja Suomen ulkoministeriön tuella Moldovassa yhteensä kuusi vuotta. Paikallinen kumppani Soarta-järjestö on vastannut hankkeen käytännön toteutuksesta. Alueen naiset ovat osallistuneet yrittäjyyskoulutuksiin ja perustaneet pieniä yrityksiä. Suurin osa on työllistynyt erilaisten maataloushankkeiden kautta.

Kylmyys vaivaa mehiläisiä

Seurantamatkalla tavattiin vuosien varrella yrittäjiksi ryhtyneitä naisia. Tavoitteena oli vaihtaa kuulumisia ja kartoittaa heidän tarpeitaan. Kaikki käynnistyneet yritykset ovat edelleen toiminnassa ja suurin osa on kehittynyt alkuperäisestä.

Tatjana on yksi ensimmäisen vaiheen yrittäjistä. Hän sai mehiläistarhaa varten 10 mehiläispesää. Nyt pesiä on kuuden vuoden jälkeen jo 120. Kesäaikaan yrityksessä työskentelevät myös isä Vitali ja teini-ikäiset pojat Jeremia ja Ioan. Perhe suunnittelee pesien hajauttamista isommalle alueelle, jotta mahdolliset taudit eivät tarttuisi kaikkiin mehiläisiin.

Maia puolestaan aloitti mehiläistenhoidon vuonna viime vuonna. Hankkeen kokeneet yrittäjät neuvovat uusia ja jakavat vinkkejä. Kylmä kevät yllätti kuitenkin mehiläiset ja osa menehtyi. Niiden tilalle on nyt ostettu uusia. Maia arvioi kylmän kevään tappaneen lähes puolet Moldovan mehiläisistä.

Kastelujärjestelmästä apua vadelmatilalle?

DSC 0028pieni

Maanviljelijäpariskunta Oleg ja Karolina&nbsp (kuvassa) saivat hankkeen kautta traktoriinsa auran peltojen muokkaamista varten. He esittelivät tyytyväisiä herukkapeltoa, jonka rivivälit oli muokattu koneella. Ahkera nuoripari työllistää 10 kyläläistä ja viljelee herukkojen lisäksi muun muassa auringonkukkia, papuja, maissia, ja hedelmiä. Heillä on suunnitelmissa alkaa kasvattaa soijaa ensi vuonna.

Haasteita viljelijöille on aiheuttanut epävakaa ja kylmä kevät. Maaliskuussa satoi paljon lunta ja erityisesti Keski-Moldovassa kukassa olleet hedelmäpuut paleltuivat. Olegin ja Karolinan tilalla ongelmalta onneksi vältyttiin.

Victorian vadelmatilan taimet istutettiin vuonna 2016. Hänen kanssaan pohdimme, mikä hyödyttäisi hänen liiketoimintaansa eniten, moottoroitu muokkauskone vai kastelujärjestelmä? Viime vuonna Victoria oli kuullut joltakin yrittäjältä, kuinka hän sai kastelujärjestelmän avulla puolen hehtaarin pelloltaan enemmän satoa, kuin ilman järjestelmää olleelta neljän hehtaarin pellolta.

Maastamuutto jatkuu

Hanke on edennyt hyvin. Tavoitteena oli keksiä keinoja, joilla moldovalaiset naiset voisivat työllistyä omassa maassaan. Kukaan hankkeeseen osallistuneista ei ole joutunut muuttamaan töiden perässä ulkomaille, ja lisäksi he ovat työllistäneet useita muita. Paikallinen Soarta-järjestö etsiikin nyt hankkeen päättyessä vastaavanlaiselle hankkeelle muita rahoittajia.

Vaikka hankkeen tukemilla naisilla menee hyvin, ei maan kokonaistilanteesta voi sanoa samaa. Yksittäisten vierastyöläisten sijaan maailmalle lähtee Moldovasta nyt kokonaisia perheitä mikä viittaa siihen, että luottamus maan tulevaisuuteen on entisestään heikentynyt. Oletettavasti maan todellinen väkiluku on enää reilun miljoonan, kun se virallisten useita vuosia vanhojen lukujen mukaan on vielä reilut 3 ja puoli miljoonaa.&nbsp

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top