Syyria

Maaliskuussa 2011 pitkään jatkuneet poliittiset, kulttuuriset ja uskontokunnalliset ristiriidat muuttuivat Syyriassa väkivaltaisiksi levottomuuksiksi. Yhteenotot levisivät sisällissodaksi, joka ravistelee maata edelleen.

Levottomuudet ovat levinneet myös naapurimaihin, joissa kamppaillaan suurten pakolaismäärien kanssa. YK:n tilastojen mukaan 6,7 miljoonaa syyrialaista on lähtenyt sotaa pakoon maailmalle. Melkein saman verran elää maan sisäisinä pakolaisina.

Filantropia on tukenut Syyrian sodan keskellä elävien parissa tehtävää työtä vuodesta 2013 asti. Filantropian kumppanina Syyriassa on GOPA-DERD ( The Greek Orthodox Patriarchate of Antioch and all the East (GOPA), The Department of Ecumenical Relations and Development (DERD). Antiokian patriarkaatin alainen kehitysosasto toimii lähes kaikissa Syyrian maakunnissa. GOPA-DERD työllistää yli 1 700 henkilöä 44 toimipisteessä.

Työ on vähitellen muuttumassa jälleenrakentamiseksi ja toivon herättelemiseksi. Filantropia tukee mm. Damaskoksessa patriarkaatin vieressä olevan kuntoutuskeskuksen toimintaa. Syyrian pakolaisia voi tukea tekemällä lahjoituksen Syyria-keräykseen.

 

Perustiedot
Väkiluku: 23,3 miljoonaa (arvio 2014) [2]
Väestönkasvu: -9,83% (arvio 2014) [1]
Pääkaupunki: Damaskos
Pinta-ala: 185 180 km²
Kielet: Arabia (virallinen), kurdi + muita vähemmistökieliä
Uskonnot: Islam 87% (Sunni 74% ja Alawi, Ismaili ja Shia 13%), kristityt 10%, druusit 3%, muutamia juutalaisia Damaskoksessa ja Aleppossa (2011).
Etniset ryhmät: Arabit 90,3%, kurdit ja muut vähemmistöt yhteensä 9,7% (2011)

Väestö
Syntyvyys: 22,17 syntymää 1000 ihmistä kohden (arvio 2015) [1]
Lapsikuolleisuus/1000 elävänä syntynyttä: 15,79 [1]
Väestönkasvu: -9,73 % (arvio 2014) [1]
Elinajanodote: 74,7 vuotta [1]

Kehitys
Sijoitus inhimillisen kehityksen indeksillä: 134/188 [3]
Lukutaito: 86,4 %; miehet 91,7 %, naiset 81 % (arvio 2011) [1]
Kaupunkiväestö:57,7, % [1]
Köyhyysrajan alapuolella elävät (alle 1,25 $ päivässä): 11,9 % (arvio 2006) [1]

Talous
Työttömyys: 57,7 % (arvio 2014) [1]
BKTL/asukas: 5,100 USD (2012) [2]

Lähteet:

[1] CIA: World Factbook
[2] Trading Economics
[3] UNDP: Human Development Reports

 

Filantropian toiminnan aktiiviset kohdemaat

Päättyneet kohteet

Scroll to Top