Pääsiäiseen asti kestävällä suuren paaston keräyksellä tuetaan muun muassa Woldian alueen naisia.
Woldian kaupungin sotauutiset jäivät pari vuotta sitten maailman myllerrysten jalkoihin. Sisällissota Etiopiassa nosti kansan itseään vastaan ja yhteisen maan sijasta korostettiin oman heimon paremmuutta. Jossakin heimot kuuluivat eri kirkkoihin tai uskontoihin, mutta Woldiassa se tarkoitti sitä, että ortodoksit miehittivät ortodoksien kaupungin puoleksi vuodeksi. Konfliktin syyt ovat syvällä historiassa, mutta siitä jääneet jäljet vuotavat vielä pitkään.
Woldia sijaitsee amharoiden alueen pohjoisosissa, jossa tigrayn joukot miehittivät seutua loppuvuodesta 2020. Kummatkin heimot ovat valtaosin ortodokseja – ja ihmisiä. Miehittäjät varastivat kaiken arvokkaan ja veivät säilötyt ruokavarannot. Rauha solmittiin viime vuoden marraskuussa, mutta monet miettivät uskaltaako siihen luottaa. Siitä huolimatta jälkiä on raivattu ahkerasti ja ihmiset haluavat saada arjesta kiinni. Teiden varrella on vielä mustia jälkiä droonien iskuista sotilasajoneuvoihin. Monenkohan matka pysähtyi siihen?
Filantropian projektissa tavoitteena on tukea sodan jalkoihin jääneitä naisia. Taistelujen jäljiltä jo ennestään heikoimmassa asemassa olevilta vietiin loputkin. Etiopian isossa jaossa Woldia sijaitsee niin sanotulla nälkävyöhykkeellä erotuksena paimentolaisten ja viljelijöiden vihreämmistä alueista. Kuivuus ja esimerkiksi heinäsirkat ovat aina olleet osa luonnon kiertokulkua noilla vuorilla.
Filantropian hanke tuo naisille psykososiaalista tukea ja toimeentuloa parantavaa koulutusta starttirahoineen.
Paastokeräykseen voi osallistua tekemällä lahjoituksen MobilePaylla 33867, lahjoitussivulla tai paastokeräystilille FI53 5480 0520 0233 08, viite 13411. Keräyslupa RA/2022/1620.