Ihmisoikeudet kirkon arjessa

Ortodoksinen kirkko, ortodoksiset järjestöt ja Jyväskylän ortodoksinen seurakunta kutsuvat keskustelemaan ihmisoikeuksista Jyväskylään 23.–24.5.2018.

Ihmisoikeusseminaarin tavoitteena on tarjota tietoa ja mahdollisuus keskusteluun ihmisoikeuksista ja niiden toteutumisesta yhteiskunnassa ja kirkon arjessa. Seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset kohtaavat työssään ihmisiä, joiden ihmisoikeudet eivät toteudu – kuinka olla heidän tukenaan?

Aloituspäivänä seminaarin aiheeseen johdattelee Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila, joka käy konkreettisesti läpi mitä ihmisoikeudet ovat. Mattilan jälkeen rovasti Rauno Pietarinen Lapin ortodoksisesta seurakunnasta tuo esille kirkon näkökulman, kun puhutaan ihmisarvosta.

Keskusteluun on varattu aikaa useassa kohdassa ja illan päättää päivällisen ja ehtoopalveluksen jälkeen pienryhmätyöskentely vähemmistöjen oikeuksien tunnistamisesta.

Torstaina aamurukousten ja aamiaisen jälkeen kuullaan lasten ja erityisesti tyttöjen oikeuksista, kun toiminnanjohtaja Despina Namwembe kertoo kokemuksistaan Ugandassa. Namwembe johtaa URI-GL-nimistä kansalaisjärjestöä, joka keskittyy rauhantyöhön ja ihmisoikeuksien edistämiseen.

Ennen lounastaukoa keskustellaan ihmisoikeuksien toteutumisesta tai toteutumattomuudesta arjessa ja kuullaan Amnestyn Jyväskylän paikallisosaston Piia Suorannalta, miten voi osallistua ihmisoikeustyöhön.

Iltapäivän ohjelmassa on kouluttaja Ronja Venesperän vuoro kertoa vammaisten ihmisoikeuksista. Seminaari päättyy yhteiseen työskentelyyn ja keskusteluun.

Moderaattoreina toimivat Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyen ja Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kanttori Jooa Sotejeff-Wilson. Seminaariin voi ilmoittautua tästä linkistä. Seminaarin järjestämistä tukee myös Agricola opintokeskus.&nbsp Ruokamaksu 5 euroa / päivä. Muutokset ohjelmassa mahdollisia.

Seminaarin ohjelma

Jyväskylän ortodoksinen seurakunta (Rajakatu 39)

Keskiviikko 23.5.

15:00 Tervetulosanat, Jyväskylän ortodoksinen seurakunta
15:15 Mitä ihmisoikeudet ovat? pääsihteeri Kaari Mattila, Ihmisoikeusliitto
16:00 Ihmisarvo – kirkon näkökulma ihmioikeuksiin, rovasti Rauno Pietarinen, Lapin ortodoksinen seurakunta
16:45 Keskustelua
17:15 Päivällinen
18:00 Ehtoopalvelus
18:30 Vähemmistöjen oikeuksien tunnistaminen, pienryhmätyöskentelyä ja yhteinen purku
20:00 Iltatee ja vapaata keskustelua

Torstai 24.5.

8:30 Aamurukoukset
9:00 Aamiainen
9:30 Tyttöjen oikeudet, toiminnanjohtaja Despina Namwembe, United Religions Initiative Great Lakes, Uganda (englanniksi, tulkataan suomeksi)
10:30 Ihmisoikeuksien toteutuminen arjessa – kaksi puheenvuoroa ja keskustelua
11:15 Miten voin osallistua? Piia Suoranta, Amnesty Jyväskylä
12:00 Lounas
13:00 Vammaisten ihmisoikeudet, TM ja kouluttaja Ronja Venesperä, Vammaiskumppanuus
14:00 Tarve kirkon ihmisoikeustyölle, yhteistä työskentelyä
15:00 Kahvit ja palaute

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top