Filantropian työssä vuosi 2015 oli hyvin monipolvinen. Kotimaan päätapahtuma oli ortodoksiset kirkkopäivät, jotka järjestettiin Lappeenrannassa 28.-30.8. teemalla “Lähimmäisyys, ihmisyys ja diakonia”. Filantropia kutsui kirkkopäiville vieraita Etiopiasta, Keniasta ja Burundista.
Filantropia ja Helsingin Diakonissalaitos järjestivät keväällä vihapuhetta ja kansainvälistä vastuuta käsittelevät seminaarit Valamossa ja Helsingissä. Syksyllä koko Eurooppa otti vastaan suuria määriä pakolaisia etenkin Afganistanista, Irakista ja Syyriasta. Kotimaan ortodoksisissa seurakunnissa ryhdyttiin tukemaan vastaanottokeskusten ja Suomen Punaisen Ristin työtä. Filantropia suunnitteli hiippakunnittain toteutettavan diakoniatyöhön ja pakolaistilanteeseen liittyvien koulutusten sarjan yhteistyössä kirkon ja Suomen Lähetysseuran kanssa.
Filantropian kehitysyhteistyössä päättyi kymmenen vuotta kestänyt maaseudun kehittämishanke Amharan alueella Etiopiassa. Ruokaturvaan ja naisten toimeentulon parantamiseen keskittynyt kolmivuotinen hanke jatkui Batun kaupungissa Oromian alueella Etiopiassa. Moldovassa jatkui kaksi hanketta, joista ensimmäisessä jatkettiin naisten toimeentulon edistämistä ja toisessa Filantropia oli Helsingin Diakonissalaitoksen kumppanina moldovalaisten nuorten tukemiseksi tähtäävässä työssä.
Keväällä vaihtunut kotimaan hallitus keskeytti kaikki kehitysyhteistyön hankehaut ja leikkasi kehitysyhteistyön määrärahoja. Filantropia oli valmistellut hankesuunnitelman Ugandaan ja se päätettiin lähettää uudestaan seuraavan kevään hakukierroksella.
Kirkollisen työn saralla tapahtui muutoksia, kun sekä Venäjän Karjalan että Tansanian työ päättyi vuoteen 2015. Uusia avauksia tehtiin Burundin suuntaan. Rovasti Rauno Pietarinen vieraili Keniassa 9.-16.11. osana kansainvälisen teologisen koulutuksen kehittämistyöryhmää.
Filantropia tuki kenialaisen stipendiaatin pastori Evangelos Thianin tohtoriopintoja, jotka keskittyvät erityisesti Kenian ortodoksisen kirkon lähetys- ja kehitysyhteistyöhön. Johannes Teologin Laulajat äänittivät vapaaehtoistyönä kiitosakatistoksen Filantropian työn hyväksi.