Turvapaikkaluostari saa uuden kaivon

Blemanan luostari Tartoksen lähellä Syyriassa on ollut taistelujen aikaan turvapaikkana pakolaisperheille vuosien ajan. Tilanteen rauhoittumisen jälkeen maan sisäiset pakolaiset ovat vähitellen palanneet koteihinsa. Alueella asuu noin 14 000 ihmistä, joille Jumalanäidille pyhitetty luostari on edelleenkin tärkeä kohtaamispaikka ja lisäksi se on tärkeä kohde pyhiinvaeltajille.

35 vuotta sitten perustettu luostari on tällä hetkellä kotina 24 nunnalle ja kahdelle papille. Miten monelle perheelle se antoi turvapaikan sodan aikana jäi laskematta, koska kolkuttaville vain avattiin portti eikä uskontoa tai muutakaan vakaumusta kyselty. Antiokian patriarkaatin työ kaikkien apua tarvitsevien tukemiseksi on myös sellaisen tulevaisuuden rakentamista, jossa kristityillekin olisi sodan jälkeisessä hauraassa Syyriassa tilaa.

Pakolaisten lähdettyä kävi kuitenkin selväksi, ettei luostarin vanha kaivo kestänyt moninkertaisesti kasvanutta kulutusta. Yhdessä perheessä kun on alueella helposti kymmenkunta henkeä ja perheitä luostariin tuli paljon. Filantropia tukee uuden kaivon rakentamista Blemanaan. Uuden kaivon paikka on korkealla vuorella ja vesi nostetaan syvältä maan uumenista. Uudesta kaivosta hyötyvät luostarin lisäksi myös monet muut alueen asukkaat.

Kesäkuussa kaivaminen on edennyt jo 150 metriin, mutta nyt ollaan vasta puolivälissä. Arkkimandriitta Aleksi Antiokian patriarkaatista arvioi, että 300 metriin päästään elokuussa.

Filantropian lisäksi kaivohanketta tukee Norjan kirkon ulkomaanapu NCA.

Koska kaivo päätettiin siirtää paremmalle paikalle, sen kustannukset nousivat alkuperäisestä suunnitelmasta. Kaivon rakentamisen kokonaiskustannus on noin 60 000 euroa, josta puoleen on pyydetty tukea Filantropialta. Filantropian hallitus päätti toukokuun loppuun mennessä tulleiden lahjoitusten perusteella tukea kaivohanketta 15 000 eurolla. Keräys Syyrian sodan uhrien auttamiseksi jatkuu.

Kuvat: GOPADERD

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top