Filantropian Minna Rasku ja Riina Nguyen kävivät tammikuussa tehokkaalla työmatkalla Keniassa. Matkalle osallistui myös Petrus Palola, joka on dokumentoinut sekä Filantropian että sitä edeltään Ortodoksisen lähetyksen Kenian työn historiaa. Samaan aikaan Ikonisilta-hanke jatkui Pyhän Mooseksen luostarissa. Filantropian Ikonisilta -hankkeen vastuullisena opettajana jatkaa Antti Narmala Valamon opistosta ja maalaamassa mukana oli paikallisten kurssilaisten lisäksi Suomesta isä Gabriel.
Ikonisilta-hankkeen työ alkoi kirkon kattoon tulevien juhlaikonien pohjien siunauksella liturgian yhteydessä. Sen jälkeen varsinainen maalaustyö pääsi käyntiin. Juhlaikonien maalauksen lomassa Antti Narmala opetti ikoninmaalausta paikallisille kurssilaisille.
Gimengwan alakoulun uusi keittola on siunattiin juhlallisesti käyttöön. Isä Jyrki Penttosen muistoksi lahjoitetuilla varoilla rakennettu keittola tuli suureen tarpeeseen. Kisumun hiippakunnan piispa Markos vihki uudet tilat, joista pienet koululaiset nauttivat vielä pitkään. Koulussa on tällä hetkellä yli 300 oppilasta. Filantropia kiittää Kisumun hiippakunnan piispa Markosta, Triherousan luostarin sisaria, rakentajia ja kaikkia tukijoita, joiden työn tuloksista nautitaan vielä pitkään.
Gimengwan alakoulu täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Nykyiset koulurakennukset tontilla ovat melkein yhtä vanhoja ja kiitos niistä kuuluu kenialaisten rinnalla kulkeneille suomalaisille ortodokseille.
Triherousan nunnaluostarin elämä jatkuu ennallaan. Luostarin alkutaipaleen ja diakoniatyön tukeminen on jatkossakin osa Filantropian työtä.
Kisumun hiippakuntaan Filantropian tuella rakennettu mehiläistarha on osa kirkon omavaraisuutta vahvistavaa työtä. Koronapandemian aikana aloitettu mehiläisten tarhaus on laajentunut ja kohta hunajaa on mahdollista myydä myös kaupallisesti.
Eldoretin hiippakunnassa Keniassa vietettiin suurta kastejuhlaa. Aamupäivän juhlassa kirkko sai 24 uutta jäsentä. Suomessakin vierailleen piispa Neofitoksen kastettavaksi jonottivat niin lapset kuin aikuisetkin.
Pyhän Marinan klinikka on avattiin pitkän odotuksen jälkeen Kirachin kylässä. Kirkonmenojen jälkeen kylänväki ja vieraat kävelivät samalla pihalla olevan klinikan eteen. Eldoretin piispa Neofitoksen johdolla Filantropian Minna ja Kapsabetin alueen terveysministeri Ruth leikkasivat nauhan pääoven edestä ja sisätilat siunattiin käyttöön. Alkuvaiheessa klinikalla voidaan tehdä perusterveydenhoitoa. Filantropia tukee Lintulan edesmenneen igumenia Marinan muistolle nimetyn klinikan pääsemistä käyntiin.
“Opin lähetystyöstä kaiken suomalaisilta sisarilta”
Kenian arkkipiispa Makarios kertoi menneistä ajoista Betanian lähetysaseman pihalla Filantropian dokumentointia varten. Nuorena miehenä ja maallikkona Keniaan tullessaan häntä olivat vastassa Siina Taulamo ja monet suomalaiset lähetyssisaret. 45 vuoden aikana hän on ehtinyt tavata kaikki Ortodoksisen Lähetyksen ja Filantropiankin työntekijät.
Betaniassa asui myös edesmennyt igumenia Marina, jonka vahvasta sitoutumisesta ja karismasta jäi monia muistoja. Myöhemmin arkkipiispa vieraili Lintulassa useita kertoja tapaamassa entistä työtoveriaan ja opettajaansa.