Ostoskorisi on tyhjä!
Paastokeräyksellä uusia alkuja
Filantropian Syyrian hanke pienten lasten äitien auttamiseksi elämässä eteenpäin alkoi Damaskoksessa tammikuussa. Avulle on tarvetta, koska sota on kestänyt Syyriassa jo kymmenen…
Filantropian Syyrian hanke pienten lasten äitien auttamiseksi elämässä eteenpäin alkoi Damaskoksessa tammikuussa. Avulle on tarvetta, koska sota on kestänyt Syyriassa jo kymmenen…
Filantropia järjestää yhteistyössä Helsingin ja Tampereen seurakuntien kanssa keskustelutilaisuuksia Turvallisesti kirkossa -teemalla. Keskustelut liittyvät YLEn koordinoimaan Hyvin sanottu -hankkeeseen ja keskustelut etenevät…
Koulutuksen tukeminen säilyy keskeisenä osana Filantropian työtä ja uuden oppiminen kulkee punaisena lankana hankkeista ja maista toiseen. Lokakuussa Filantropia välitti yhteensä 15 000…
Suomalaiset ortodoksit ovat kulkeneet Kenian kirkon rinnalla jo yli 40 vuoden ajan. Vuosikymmenten aikana on esimerkiksi rakennettu kirkkoja, kouluja ja klinikoita, koottu…
Koulutuksen tukeminen säilyy keskeisenä osana Filantropian työtä ja uuden oppiminen kulkee punaisena lankana hankkeista ja maista toiseen. Lokakuussa Filantropia välitti yhteensä 15 000…
Ortodoksisia seurakuntia on pyydetty kantamaan kolehti Filantropian työn hyväksi kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Vuonna 2021 kolehdit käytetään kenialaisen Nyerin hiippakunnan…
Filantropia ry järjestää syksyn aikana keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista ja ajattomista aiheista yhteistyössä Valamon opiston, Tampereen ortodoksisen seurakunnan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustoimen kanssa….
Amharan alueella Etiopiassa elää yksi onnellinen mies. 36-vuotias Tazebe Kibretin ja koko hänen kuusilapsisen perheensä tulevaisuus näyttää paremmalta kuin vuosiin. Maanviljelyksestä elantonsa…
Elokuun Aika puhua -verkkolähetyksessä 26.8. keskustellaan luomakunnasta. Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa 1. syyskuuta ja samalla vietetään luomakunnan päivää. Mitä se tarkoittaa ja miten…
Todistuksia valmistuneille Ensimmäiset naiset ovat valmistuneet ammattiin Filantropian Syyrian hankkeessa. Onnelliset uudet kampaajat ja ompelijat saivat todistukset ja paljon onnitteluja opettajien lisäksi…
End of content
End of content
Lahjakorisi on tyhjä.