Suuren paaston keräys kirkolliseen työhön Keniassa

Suomalaiset ja kenialaiset ortodoksit ovat kulkeneet yhtä matkaa kohta puolen vuosisadan ajan. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia tarinoita iloineen ja suruineen. Välimatkoista välittämättä on ystävystytty ja käyty toistensa luona kylässä. Välillä on ollut aika kylvää ja välillä niittää. Rukous kantaa edelleen.

Alkujen tukeminen ja tekeminen on mahdollista niin kauan, kun yhteinen tavoite pysyy selkeänä. Vaikka konkreettiset kohteet vaihtelevat vuosittain, ajatus esimerkiksi hiippakuntien ja luostarien omavaraisuudesta säilyy kirkon vahvistamiseksi.

Parasta jälkeä syntyy siellä, missä mielekästä tekemistä on suunniteltu yhdessä ja alkuun saattamisen jälkeen vastuu on paikallisten käsissä. Monista pienistä aluista on kasvanut isoja siunauksia.

Vajaan vuosikymmenen aikana Kenian ortodoksit ovat kohdanneet isoja muutoksia. Koko maan kattanut yksi hiippakunta on jaettu neljään osaan ja maahan on rakennettu kolme luostaria. Pappisseminaari Nairobissa on ollut jo pidemmän aikaa suljettuna sekä pandemian että talousvaikeuksien vuoksi. Lisäksi kirkko on maailmanpolitiikan näyttämönä, kun vanhoille Aleksandrian patriarkaatin alueille on perustettu Moskovan patriarkaatin hiippakuntia.

Maailman kohinoista välittämättä jatkamme uskollisesti pienten alkujen tukemista Keniassa. Kirkollisen työn saralla Filantropian suuren paaston keräys turvaa muun muassa papiston, äitiliiton ja ikonimaalareiden koulutuksia, uusia palvelustekstejä, monia kouluvuosia pienille ja isommille sekä luostareiden tukemista. Monta hyvää suunnitelmaa odottaa vielä parempaa aikaa.

Suuren paaston keräys 28.2.–17.4.2022. Keräyslupa RA/2017/1236. Keräykseen voi osallistua tekemällä lahjoituksen Filantropian keräystilille FI53 5480 0520 0233 08, OKOYFIHH, viite 13372 tai Filantropian lahjoitussivulla.

Vieritä ylös