Lähetystyön alkuvuodet: haaveissa lähetysasema Ugandaan

Tänä vuonna vietämme Suomen ortodoksisen kirkon lähetystyön juhlavuotta. Vaikka Ortodoksinen Lähetys ry:n perustamisesta ja ensimmäisten lähetystyöntekijöiden lähettämisestä Keniaan on kulunut 40 vuotta, kiinnostuivat suomalaiset ortodoksit lähetysasioista jo aiemmin.

Alun perin lähetystyötä oli tarkoitus lähteä tekemään Ugandaan. Suomalaiset ortodoksit saivat ensikontaktin Ugandaan vuonna 1959 Sveitsin Lausannessa pidetyssä suuressa kansainvälisessä nuorisokokouksessa. Paikalla oli ugandalainen, Oxfordissa opiskeleva Theodorous Nankyama, josta tuli myöhemmin piispa. Hän kertoi kotimaastaan ja pyysi nuoria tutustumaan Ugandaan ja sen nuoreen ja köyhään kirkkoon.

Vuonna 1964 Theodorous Nankyama tuli Suomeen Punkaharjulla pidettyyn Syndesmoksen yleiskokoukseen yhdessä maanmiehensä Elias Buzinden kanssa, jonka katsotaan sytyttäneen suomalaisissa lähetyskipinän. Vuonna 1970 Buzinde saapui uudestaan Suomeen opiskelutoverinsa Matti Sidoroffin kanssa ja kiersi eri paikkakunnilla innostamassa ihmisiä. Buzinden vierailun aikana järjestettiin ensimmäiset&nbsp myyjäiset ja lähetysjuhlat Kuopiossa ja Helsingissä. Tapahtumissa oli yleisöä ennätysmäärä ja rahaakin saatiin kerättyä.

Buzinde oli mukana myös PSHV:n komitean kokouksessa, jossa hän ilmaisia ilonsa siitä, että Suomessa haluttiin auttaa Ugandaa ja kertoi, pyytäneensä arkkipiispa Paavalilta,&nbsp että Ugandaan lähetettäisiin suomalainen työntekijä. Samassa kokouksessa komitea päätti ryhtyä auttamaan Ugandan kirkkoa ja avata Uganda-avustustilin. Tarkempi suunnittelu jätettiin pian perustettavan lähetysjaoston tehtäväksi.

Lähetysjaosto oli alkuvaikeuksien jälkeen varsin aktiivinen toiminnassaan ja sen puheenjohtajaksi nousi opettaja Siina Taulamo, joka teki pitkän uran lähetystyön parissa ja oli myöhemmin ensimmäisiä Keniaan lähteneitä lähetystyöntekijöitä. Lähetysjaosto organisoi ensimmäisen rahalähetyksen Ugandaan keväällä 1971. Tuhat puntaa käytettiin 170 kilometriä Kampalasta sijaitsevan Signen kylän Pyhän Spiridonin kirkon rakennustyön viimeistelyyn. Pian pystyssä oli myös lipaskeräys Ugandan lähetyksen hyväksi.

Lähetystyöinnostus ei rajoittunut vain PSHV:n lähetysjaostoon. Kirkollishallitus esitti marraskuussa 1972, että ulkolähetystyön tehostamiseksi seurakunnat perustaisivat keskuuteensa 2—3 jäsentä käsittäviä lähetystoimikuntia, jotka vastaisivat ulkolähetystyön organisoimisesta ja informaation levittämisestä. Kirkollishallitus myös lahjoitti kirkkoihin yhteensä 50 kiloa valkoisilla ristiaiheisilla tarramerkeillä varustettuja lähetystuohuksia, joita myytiin lähetystyön hyväksi kahden markan hintaan.

Luonnollisesti suomalaiset halusivat päästä myös paikan päälle Ugandaan. Metropoliitta Johannes ja Siina Taulamo lähtivät ensi kerran Ugandaan maaliskuussa 1974 mukanaan maan ortodoksien hyväksi kerätyt 20 000 markkaa. Vierailu sujui erinomaisesti: suomalaiset saivat nähdä, mitä heidän lähettämillä rahoillaan oli saatu aikaan ja mitä kaikkea Ugandan köyhä kirkko vielä kaipaisi. Kertomukset Ugandasta lisäsivät suomalaisten lähetysintoa entisestään ja Suomessa alettiin haaveilla oman lähetysaseman perustamisesta Ugandaan.

Vuonna 1976 päätettiin järjestää luterilaisen kirkon MISSIO -76 tapahtuman inspiroimana Ortodoksinen Lähetystapahtuma, jonka tarkoituksena oli ”saada jokainen ortodoksinen kristitty osallistumaan kirkon lähetystyöhön tavalla tai toisella.” Ortodoksisen Lähetystapahtuman (OLT) toimikunnan kokouksen pöytäkirjassa metropoliitta Johannes totesi, ”että on ollut ilo havaita myönteinen harrastus lähetysasiaa kohtaan monella taholla.” Myös Siina Taulamo esitti katsauksen lähetystapahtuman tuloksista ja kertoi, että aktiivisia lähetyspiirejä on syntynyt Helsingin lisäksi muun muassa Kuopioon, Joensuuhun, Vaasaan, Kajaaniin, Rautalammille ja Lieksaan.

Lähetyspiirit olivat tiiviisti yhteydessä Ugandaan ja lähettivät maan ortodokseille kaikkea vaatteista kouluvihkoihin. Ugandalaisten kiitoskirjeitä sateli Suomeen. Joissakin kirjeissä toivottiin apua koulumaksuihin tai, että omat lapset pääsisivät Suomeen opiskelemaan, mutta toisissa, kuten eräässä Aamun Koitossa 25.9.1976 (24/1976) julkaistussa kirjeessä oltiin kiitollisia hyvin vähästä: ”Kiitoksia paljon kaikesta, mitä olette tehneet hyväksemme. Kiitoksia erikoisesti saippuasta.”

Kirjeiden yhteydessä Siina Taulamo vetosi lukijoihin:

”Rakkaat lähetysystävät. Kirjeet puhuvat ja ne luettuaan joku voi huokaista: Mahdotonta on koko maailman hätään osallistua! – Niin onkin, sitä ei meidän tarvitse tehdäkään, mutta esille tullut kärsimys on tullut henkilökohtaisesti meidän tietoomme ja vetoaa meihin, Sinuun ja minuun.”

Lähetysasia oli muutenkin hyvin esillä 70-luvun puolivälissä. Vuonna 1974 (7/1974) lähetystyössä aktiivisesti mukanan ollut Timo Lehmuskoski esitti Aamun Koitossa, että ”1) Kirkkokuntamme tulisi virallisesti ottaa vastuuta lähetystyöhön, 2) On pyrittävä saamaan yhä laajemmat pappien ja maallikoiden piirit tietoiseksi, että ortodoksisuuteen kuuluu lähetys ja siihen osallistuminen.”

Samassa lehdessä oli myös juttu ”Tahdotko tehdä lähetystyötä”, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti, mitä jokainen voi osallistua lähetystyöhön. Esimerkkeinä lähetystyön muodoista olivat yhä tänä päivänäkin tutut keräyslipas, lähetystuohukset, lähetyspiirit, merkkipäivälahjoitukset ja seurakuntien lähetysapu.

Keväällä 1977 päätettiin perustaa Ortodoksinen Lähetys ry, jotta lähetystyön tekeminen olisi jouhevampaa, kun taloudenhoitoa ja päätöksiä ei tarvitsisi kierrättää PSHV:n komitean kautta. Samaan aikaan keskustelu Ugandan tilanteesta kävi vilkkaana. Moni myönsi, että Ugandan poliittinen tilanne oli haastava ja ovia pidettiin auki myös Kenian ja jopa Zairen (nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta) suuntaan. Toisaalta tiedettiin, että Ugandassa oli jo rakenteilla talo lähetystyöntekijöitä varten, eikä uskonveljiä ja -siskoja olisi haluttu hylätä vaikeina aikoina.

Elokuussa 1977 Siina Taulamo ja Maria Iltola lähtivät tiedustelumatkalle Keniaan ja sieltä Ugandaan. Matkalla selvisi, että olot Ugandassa olivat menneet entistä huonompaan suuntaan hirmuhallitsija Idi Aminin aikana. Varmuutta suomalaisten työluvista ei ollut. Lähetyskohteeksi valikoituikin aivan viime metreillä Kenia, johon samainen kaksikko lähti lähetystyöntekijöiksi lokakuussa 1977.

Uganda ei silti jäänyt täysin unholaan, vaikka siellä toimiminen osoittautuikin mahdottomaksi. Lähetystyöntekijät kävivät Ugandassa ja esimerkiksi Ortodoksinen Lähetys ry:n jäsenkirjeestä 2/80 selviää, että syksyllä 1980 avustuskohteena oli Ugandassa nälänhätää kärsineet, joita avustettiin SPR:n ja oman Keniassa sijaitsevan lähetysaseman kautta.

Nyt vuosikymmenten tauon jälkeen on jälleen solmittu läheisempi suhde Ugandaan, kun Ortodoksinen Lähetys ry:n jälkeläinen Filantropia ry aloitti uuden kehitysyhteistyöhankkeen maassa. Naisten maaomistusoikeuksia edistävä hanke tehdään yhteistyössä paikallisen United Religions Iniative Great Lakes -järjestön kanssa, jonka toiminnanjohtaja Despina Namwembe on sattumoisin itsekin ortodoksi.

Lähteenä käytetty myös: Maria Iltola: Tule ja katso – ortodoksista lähetystyötä Itä Afrikasta, 1983.