Filantropia tukee katekeettisen opetuksen järjestämistä Nyerin hiippakunnassa Keniassa. Ortodoksisen uskonnon tulevat opettajat kokoontuvat opetuksen äärelle lauantaisin.
Opettajien uusi koulutus alkoi kesällä ja opinnot kestävät puolitoista vuotta. Ryhmä innokkaita opiskelijoita  kokoontuu Nyerissä, Merussa, ja elokuun alusta asti myös Laikipiassa.
Vuoden kylmimpänäkin kuukautena heinäkuussa kukaan Nyerin ryhmäläisistä ei jätä koulupäivää väliin, vaikka luokissa on pakko istua takit päällä. Aiheena on Raamatun merkitys ortodoksisessa uskonnossa ja opiskelijat kirjoittavat ahkerasti muistiin kaiken mitä opettaja sanoo.
– Ryhmiin on kutsuttu innokkaita seurakuntalaisia, joilla on kiinnostusta jatkaa mahdollisesti kirkon töissä. Voi olla, että tulevaisuudessa osa miehistä jatkaa opintoja Nairobissa seminaarilla, jolloin heillä on jo vahva pohja mistä jatkaa. Naisia tarvitsisimme uskonnonopetukseen enemmänkin, mutta hyvä että tässä ensimmäisessä ryhmässä nuoria naisia on edes kaksi, kertoo Nyerin ja Mount Kenian hiippakunnan piispa Neofitos.
– Filantropian tuella pystymme maksamaan ryhmien opettajille pientä palkkaa ja kattamaan heidän kulkemisestaan johtuvia kustannuksia. Lisäksi opiskelijat voivat laittaa koulupäivän aikana itselleen teetä ja jotakin pientä syötävää.
– Ensin ajattelin, että myös opiskelijoiden kulkemiskustannuksia voisi korvata, mutta papisto vastusti sitä heti. He sanoivat, että omat kulut ja vaivannäkö saavat opiskelijat sitoutumaan opintoihin paremmin. Hehän saavat meiltä kuitenkin lopussa diplomin. Se oli viisas neuvo ja herätti minuakin miettimään, kiittelee piispa.
– Kaiken saaminen ilmaiseksi on ollut vuosikymmeniä pitkä tapa Kenian kirkossa. Kun läntiseen maailmaan tuli talouskriisi ja varsinkin rikkaiden tukijoiden  avustukset Kreikasta ja Kyprokselta pienenivät olemattomiin, olimme hetken aivan kädettömiä. Lahjalla kun voi lamauttaa kaiken oma-aloitteisuuden. Nyt ollaan kuitenkin herätty ja kaikenlaisia positiivisia signaaleja näkyy siellä täällä.