Amharan alueella Etiopiassa elää yksi onnellinen mies. 36-vuotias Tazebe Kibretin ja koko hänen kuusilapsisen perheensä tulevaisuus näyttää paremmalta kuin vuosiin.
Maanviljelyksestä elantonsa saava mies huomasi 22-vuotiaana, että hänen vasen jalkansa alkoi turvota. Turvotus levisi molempiin jalkoihin ja niihin tuli myös ihottumaa ja haavaumia. Kipukohtaukset lisääntyivät ja lopulta hän ei enää kyennyt peltotöihin.
Kyläläiset vieroksuivat miestä ja monet ajattelivat että tauti tarttuu. Avojaloin kulkeminen altisti hänet tuliperäisen maan ärsytykselle, joka on syynä podokoniosiin sairastumiselle.
-Uskoin ettei tautiin ole hoitoa. Olin tyytyväinen vain siitä, ettei kukaan lapsistani tai vaimoni ole sairastunut. Varmaan se johtuu siitä, että olen neuvonut heitä pitämään ulkona aina kenkiä jalassa. Elämäni muuttui vasta sitten kun terveydenhoitaja kertoi Arebgebeyan klinikalla tarjottavasta hoidosta. Olin siitä onnekas, ettei tauti ollut ehtinyt kehittyä liian pitkälle.
Tällä hetkellä Tazeben jalat ovat hyvää vauhtia paranemassa. Hän pesee jalkansa joka päivä ja pitää kenkiä jalassa, jolloin jalat eivät pääse kosketuksiin vulkaanisen maa-aineksen kanssa. Myös kivut ovat helpottaneet.
-Sen jälkeen, kun hoito alkoi, olen pystynyt jälleen työskentelemään pellolla. Pystyn myös osallistumaan kylän menoihin ilman että minua katsotaan karsaasti, Tazebe kertoo.
Filantropian Etiopian hankkeessa hoidetaan ja myös ennaltaehkäistään kahta trooppista tautia, joista podokoniosis on toinen. Maassa arvioidaan olevan miljoona sairastunutta. Yksikertaisilla menetelmillä veden ja saippuan avulla ehkäistävissä oleva sairaus liittyy läheisesti köyhyyteen.