Joulupaastokeräys koronan jalkoihin
Vuoden 2020 molemmat paastokeräykset kärsivät koronasta, koska paastokeräyslippaat eivät täyty autioissa kirkoissa. Pandemia sulki kirkot sekä keväällä että joulun alla ja kirkkojen…
Vuoden 2020 molemmat paastokeräykset kärsivät koronasta, koska paastokeräyslippaat eivät täyty autioissa kirkoissa. Pandemia sulki kirkot sekä keväällä että joulun alla ja kirkkojen…
Koronarajoitukset sulkivat kirkot joulupaaston aikana ja moni keräyslippaista jäi suljettujen ovien taakse kuten keväällä paastokeräyksen aikaan. Ilahduttavan moni lahjoittaja on kuitenkin löytänyt…
Poikkeuksellinen vuosi on tuonut mukanaan uuden opettelua ja hyväksi todettujen toimintatapojen entistä laajempaa käyttöä. Kysyimme muutamasta ortodoksisesta seurakunnasta, millaista diakoniatyön arki on…
Filantropia aloitti 7.10. verkkolähetysten sarjan, jonka tavoitteena oli nostaa keskusteluun ajankohtaisia ja ajattomia aiheita. Lokakuun kahdessa lähetyksessä kuultiin Ekumeenisen vastuuviikon ihmisoikeuslähettiläitä ja…
Filantropian Ugandan työ naisten omistusoikeuksien edistämiseksi on jatkunut pandemiasta huolimatta, mutta poikkeustila on luonut uusia uhkia erityisesti nuorten tyttöjen elämään. Koulujen ja…
Valamon opistolla pidettiin syyskuussa työseminaari naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja epäasialliseen kohteluun liittyen. Viikonlopun aikana syntyi monta ideaa, miten edistää keskustelua. Yksi niistä…
Filantropia ja Ekumeeninen vastuuviikko järjestävät YK:n kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. kaksi verkkolähetystä. Klo 9 alkava lähetys on suunnattu erityisesti seurakuntien työntekijöille ja…
Tänä vuonna joulupaastokeräys kannetaan terveyskasvatukseen Keniassa ja Ugandassa. Filantropian kumppanit ovat jakaneet huolensa erityisesti tyttöjen tulevaisuudesta, joka on uhattuna pandemian jatkuessa. Molemmissa…
Filantropia avasi keväällä diakoniakeräyksen koronaepidemian vuoksi vaikeuksiin joutuneiden tukemiseksi kotimaassa. Avustuksia on välitetty sitä mukaa kuin ortodoksisista seurakunnista on tullut avustusanomuksia kevään…
Lokakuussa aloitetut verkkolähetykset jatkuvat marraskuussa joka viikko keskiviikkoisin klo 15-17:30. Filantropian kahdeksan verkkolähetyksen sarjan tarkoituksena on antaa tilaa keskustelulle ajankohtaisista ja ajattomista…
End of content
End of content
Lahjakorisi on tyhjä.
Ostoskorisi on tyhjä!