Lähetystyön kolehtipyhä: ehtoollislippaita Keniaan

Ortodoksisia seurakuntia on pyydetty kantamaan kolehti lähetystyön hyväksi suuren paaston keskellä ristinkumartamisen sunnuntaina 7.3.2021.

Koronarajoituksista johtuen monissa seurakunnissa ei voida kokoontua kirkossa ja kerätä kolehtia, minkä vuoksi pidämme viimevuotiseen tapaan saman kolehtikohteen myös syksyllä, että seurakuntalaisilla olisi tasapuolinen mahdollisuus osallistua kolehdin kantamiseen.

Kolehti kannetaan ehtoollislippaiden hankkimista varten Nyerin hiippakunnan papeille Keniaan. Filantropia on tukenut nuoren hiippakunnan alkutaivalta monin tavoin. Ennen pandemiaa järjestettiin ensimmäiset papiston päivät ja niitä jatketaan, kunhan koronatilanne sallii. Yksi papiston päivien aiheista tulee olemaan ehtoollinen ja katumuksen sakramentti. Päivien päätteeksi jokainen pappi saa oman lippaan avuksi työnsä jatkamiseen.

Suomessa kerättävän kolehdin avulla hankitaan ehtoolliskalustoa. Jos seurakunnassanne on ylimääräisiä käyttökelpoisia ehtoollislippaita (ripityslippaita), kierrätämme niitä ilolla Keniaan. Lisäksi tarkoituksena on teettää paikallisesti puurasioita ehtoolliskaluston säilyttämistä varten. Hiippakunnan äitiliiton kanssa lippaille valmistetaan suojapussit, koska hiekkateitä moottoripyörällä ajavan papin työmatka on usein pölyinen.

Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.” (Mark 8:34, 35)

Filantropian kirkollista työtä voi tukea myös lahjoitussivun kautta.

Vieritä ylös