Paaston hämärässä

Varhaisissa seurakunnissa, ensimmäisillä vuosisadoilla, rahaa kerättiin vain kahta tarkoitusta varten. Ensinnäkin varoja tarvittiin vieraanvaraisuuden osoittamiseen. Vaeltavien veljien majoittamisesta kun kertyi kuluja. Toinen kohde oli diakonia. Lähimmäisestä huolenpito on ollut seurakuntien työtä alusta asti.

Jos jokin perhe kohtasi vaikeuksia ja hätää, muu seurakunta saattoi paastota viikon ajan ja antaa säästyneet varat tuon perheen auttamiseksi. Silloin paastottiin tarvetta varten. Mikähän minun seurakuntani budjetissa on vieraanvaraisuuden ja diakonian osuus tänä vuonna? Ymmärränkö paaston tarkoituksen?

Keniassa hiippakunnan naisia on tuettu oman pöytäpankin perustamisessa. Itse on pitänyt ensin säästää, että olisi kelvollinen saamaan lainaa. Joku osti kuukauden lyhytaikaisella lainalla vuohen. Pidempiaikainen laina on vuodeksi. Korkoa kertyy, vaikka naiset sääntöjä tehdessään sopivat koron matalaksi. Kertyneestä annetaan tarvitseville diakonia-apua. Mikään maailman suurista uskonnoista ei pidä ahneutta hyveenä, vaan kannustaa jakamaan omastaan.

Parhaimmillaan paasto ulospäin on sitä mitä teen lähimmäiseni hyväksi. Se on se helpompi osuus. Samalla sisäisen erämaansa vaelluksella huomio keskittyy olennaiseen.

Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy. (Jesaja 58:9-11)

Hartauskirjoitus on julkaistu Vaarojen Sanomissa 18.3.2021

Vieritä ylös