Podon ehkäisyä Amharassa
Filantropia on mukana hoitamassa ja ennaltaehkäisemässä tautia, joka pahimmillaan rampauttaa sairastuneen loppuiäkseen. Noin puolitoista miljoonaa etiopialaista sairastaa trooppista podo-sairautta, jonka olisi alkuvaiheessa…
Filantropia on mukana hoitamassa ja ennaltaehkäisemässä tautia, joka pahimmillaan rampauttaa sairastuneen loppuiäkseen. Noin puolitoista miljoonaa etiopialaista sairastaa trooppista podo-sairautta, jonka olisi alkuvaiheessa…
Filantropia tukee pienen terveysaseman käynnistämistä Nandin alueella Keniassa. Pyhän Marinan klinikka sijaitsee vuosi sitten Suomessa vierailleen piispa Neofitoksen uudessa Eldoretin hiippakunnassa. Klinikan…
Filantropian nelivuotinen pienten lasten äideille uusia alkuja mahdollistava hanke on edennyt kolmanteen vuoteen Damaskoksessa. Yli vuosikymmenen kestänyt sota Syyriassa jatkuu ja maa…
Hyvien asioiden valmistuminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Työn jälki on harvoin heti näkyvissä. Sen vuoksi voimme vain tehdä parhaamme sen hetkisellä ymmärryksellä…
Vuoteen 2018 mahtui monenmoisia kohtaamisia. Filantropian ugandalainen vieras ja kumppanijärjestön johtaja Despina Namwembe osallistui puhujana Jyväskylässä toukokuussa järjestettyyn ihmisoikeusseminaariin muun muassa Ihmisoikeusliiton…
17.8. Helsingissä vietetään Taiteiden yötä. Pyhän Kolminaisuuden kirkon kirkkosalissa järjestetään kello 18.30 keskustelutilaisuus naisen muuttuvasta roolista kirkossa. Keskustelemassa ovat piispa emerita Irja…
Filantropia juhlisti vuonna 2017 edeltäjänsä Ortodoksisen Lähetyksen 40-vuotista taivalta. Ensimmäiset ortodoksiset lähetit matkasivat Keniaan syksyllä 1977. Juhlavuonna kerättiin muistoja menneiltä vuosikymmeniltä kuvien,…
Ikonisilta-dokumentin toisessa osassa Suomen ortodoksisen kirkon johtava konservaattori ja Valamon opiston ikoniakatemian opettaja Antti Narmala kertoo Ikonisilta-projektin synnystä.
Filantropia toteuttaa pitkästä aikaa kesäkeräyksen 5.6.-15.8.2023. Apostolien paastosta Jumalanäidin paastoon asti kestävällä keräyksellä tuetaan paikallisen ikoninmaalausperinteen kehittämistä Keniassa. Filantropia aloitti Ikonisilta-kurssit Keniassa…
Filantropian juhlavuonna on saatu nauttia seitsemän vuoden työn hedelmistä Ikonisilta-projektissa. Nimittäin ensimmäinen ikoninmaalauksen kurssi järjestettiin keväällä 2016 Nairobin pappisseminaarilla Keniassa. Kenialaisen ja…
End of content
End of content
Lahjakorisi on tyhjä.
Ostoskorisi on tyhjä!
Ilmoitukset