Valamon opistolla pidettiin syyskuussa työseminaari naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja epäasialliseen kohteluun liittyen. Viikonlopun aikana syntyi monta ideaa, miten edistää keskustelua. Yksi niistä oli verkossa järjestettävä keskustelunaloitus. Verkkolähetyksen ajankohdaksi muotoutui 25. marraskuuta, joka on YK:n Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
Verkkolähetyksen aloittaa professori Johanna Niemi Turun yliopistosta avaamalla Istanbulin sopimuksen ja erityisesti artikla 12:n sisältöä väkivallan ehkäisemiseksi. Toisessa puheenvuorossa kuullaan TT Ari Koposen yhteenveto Maailman elämän edestä -asiakirjan sisällöstä ja millaisia kohtia sieltä voi nostaa keskusteluun naisten asemasta puhuttaessa. Lisäksi kuulemme kommenttipuheenvuoron edellisiin liittyen TT Eeva Raunistola-Juutiselta.
Lähetyksen toisessa osiossa keskustelijat tuovat eri näkökulmia päivän teemaan ja yksi puhujista on tutkija Talvikki Ahonen Itä-Suomen yliopistosta. Lisäksi keskustelijaksi on tulossa pitkän linjan ortodoksi, kirkkolaulaja ja feministi Tiina Hynninen-Lahdenperä sekä pastori Petri Korhonen.
Lähetyksiin osallistutaan Zoom-alustalla ja keskusteluosioon voi kirjoittaa kysymyksiä ja kommentteja puhujille. 25.11. lähetyksen osoite on https://zoom.us/j/92258172965. Ohjelman tekemistä tukee Agricola opintokeskus.
Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Edit: 13.11. klo 15.30 päivitetty puhujien tietoja. 19.11. klo 12.03 päivitetty puhujan tieto.