Ostoskorisi on tyhjä!
Toisiaan varten -kesäkeräys haastaa huolehtimaan lähimmäisestä
Filantropia järjestää tänä vuonna pitkästä aikaa kesäkeräyksen, jonka teemana on ”Toisiaan varten”. Kesäkeräyksellä tuetaan Filantropian työtä Moldovassa ja samalla kannustetaan ihmisiä huolehtimaan lähimmäisistään myös kotimaassa. Kesäkeräys alkaa 24.5. ja päättyy 31.8.2016.
Filantropia tekee työtä Moldovassa nuorten ja naisten hyväksi. Moldovan haasteena on köyhyys ja sitä seurannut maastamuutto, joka hajottaa perheitä. Filantropialla on Moldovan Edinetissä nuortenhanke, joka aktivoi nuoria huolehtimaan vanhuksista. Avunanto on vastavuoroista: apua saavat vanhukset toimivat samalla turvallisina aikuisina nuorten elämässä. Sorocan alueella Filantropia luo naisille toimeentulon mahdollisuuksia kotikylissään, jolloin ainakin yksi perheen elättäjistä voi jäädä kotimaahan.
Kesäkeräyshaaste
Kesäkeräyskampanja haastaa seurakuntia, kristinoppileirejä ja muita ryhmiä osallistumaan keräykseen ja miettimään, miten he voisivat olla paremmin tukena toisilleen. Rahan lahjoittamisen lisäksi Filantropia kannustaa ihmisiä myös tekoihin. Onko lähipiirissäsi joku joka kaipaisi seuraa? Haluaisitko tehdä Filantropian työtä näkyvämmäksi isolla porukalla?
Esimerkiksi Jyväskylän seurakunta tukee kampanjaamme Äänekosken kirkon kesäpraasniekan yhteydessä pidettävällä pyöräristisaatolla. 14.–15.8. järjestettävässä tapahtumassa jokainen pyöräilijä kerää itselleen sponsoreita, joiden antama tuki menee keräyksen hyväksi. Samalla yhdessä liikkuminen antaa kaikille osallistujille hyvän mielen.
Keksi oma tapasi osallistua keräykseen ja kerro siitä meille! Voit jakaa oman ”Toisiaan varten” kokemuksesi myös facebookissa tai instagramissa hastagilla #filantropiatoisiaanvarten ja kannustaa muitakin osallistumaan. Oivaltavin kuva palkitaan kesän lopuksi. Muistathan kuvatessasi kysyä kuvassa tunnistettavasti näkyviltä ihmisiltä lupaa kuvan julkaisemiseen.
Voit lukea lisää keräyksestä ja siihen liittyvistä tempauksista kesän mittaan Filantropian kotisivuilla, Facebookissa ja Instagramissa.
Kesäkeräystili:
(IBAN) FI53 5480 0520 0233 08 (BIC-KOODI) OKOYFIHH (Osuuspankki). Viite: 12535
Filantropia ry on saanut Poliisihallitukselta rahankeräysluvan (POL-2015-11267), joka on voimassa 4.1.2016-31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään Filantropian kansainvälisiin diakonia-, lähetys- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin.
Lisätietoa Filantropian Moldovan hankkeista:
Filantropian sivuilla: http://filantropia.fi/moldova
Know How You Do youth club Edinetissä: http://youth-club.md/index.php/en/edinet2
Hankekumppani Moldovan Christian Aid: http://www.mca.md/