Rakentamista ja hiljaista vastarintaa

Nyerin ja Mount Kenian piispa Neofitoksen alkuvuosi on kulunut Kenian keskiosien lisäksi myös Eldoretin ja Pohjois-Kenian alueella. Piispa sai toisenkin alueen katsottavakseen helmikuussa vähän ennen kuin venäläiset joukot hyökkäsivät Ukrainassa. Asioilla on yhteytensä, sillä Moskovan patriarkaatti siunaa laajentumista myös Aleksandrian patriarkaatin alueille Afrikassa.

Käytännössä vuoden vaihteessa Afrikan mantereelle perustetut kaksi uutta Moskovan alaista hiippakuntaa ovat rikkoneet vanhaa tapaa, joka perustuu siihen ettei toisen alueella kalastella – edes sieluja. Eniten pappeja on houkuteltu toiseen leiriin juuri Eldoretin ja Kisumun hiippakunnissa Kenian länsiosissa. Kisumun alueelta suurin osa papistosta on siirtynyt toiseen patriarkaatin alaisuuteen ja Eldoretistakin paljon. Lupaus rahasta ja muusta tuesta voi olla köyhälle papille liian suuri kiusaus.

-He käyttävät meidän kirkkojamme ja saavat ilmeisesti nyt taloudellista tukea Moskovasta. Sieltä on luvattu monenlaisia projekteja olojen parantamiseksi. Ainakin yksi seurakunta on siirtynyt kokonaisena papin mukana toiseen leiriin. Eivätkä he katso Ukrainaan tai muuallekaan, koska arki pyörii oman hyvinvoinnin paranemiseen liittyvissä lupauksissa.

-Jos tuhlaajapojat haluavat joskus palata niin olemme valmiita keskustelemaan. Toistaiseksi palaajia on ollut vähän, piispa huokaa.

Toivoa koulun kasvamisesta

Onneksi elämään kuuluu myös iloa. Piispa kertoo hiippakunnan tyttöjen yläkoulun saavuttamasta suosiosta. Pari vuotta sitten avatun koulun maine on kiirinyt ja vanhemmat haluavat saada lapsensa maan ainoaan ortodoksiseen yläkouluun. Kesälomien jälkeen kouluun otetaan jälleen uusi ikäluokka. Sen vuoksi Filantropia on tukenut mm. asuntolarakennuksen ja ruokasalin laajentamista. Yläkoulu on yksi suuren paaston keräyksen kohteista.

-Joka puolella hiippakunnan tonttia rakennetaan ahkerasti. Asuntolan toisen kerroksen kerrossängyt on jo ostettu ja nyt on menossa laatoitus. Lisäksi meidän pitää laajentaa opettajien työhuoneita, koska kaikki uudet eivät mahdu entisiin. Lisäksi tarvitaan ainakin yksi luokka lisää. Hirveä hässäkkä, mutta samalla niin ilahduttavaa, piispa nauraa.

-Kun avasimme koulua niin paikalliset vähän välittivät ponnistuksistamme, mutta nyt tulee soittoja koko ajan uusista mahdollisista oppilaista. Emme kuitenkaan ota päiväoppilaita, koska sisäoppilaitoksessa rakentuva henki on niin arvokas ja pystymme paremmin kasvattamaan näitä nuoria. Lisäksi meillä on aika korkea sisäänpääsykeskiarvo.

-Vanhemmat vastaavat tällä hetkellä yläkoululaisten koulupukujen hankkimisesta. Niillä maksuilla pyöritämme esimerkiksi ruokalan kuluja. Tavoitteena on että vanhemmat maksaisivat vähitellen 75-80 prosenttia koululaisten kuluista. Sitten olemme omavaraisia.

Vaalivarjoja

Keniassa eletään vaalivuotta. Presidentti valitaan elokuun alkupuolella ja tällä hetkellä on vaikea ennustaa voittajaa. Piispa Neofitos katsoo tilannetta vähän huolissaan.

-Meillä ei ole ollut koskaan rauhallisia vaaleja. Edellisenkin kerran 2017 vaalit jouduttiin uusimaan.

Filantropian työmatkoilla todistettiin molempiin vaaleihin liittyvää katkeruutta ja kyynelkaasun hajuisia mielenosoituksia erityisesti maan länsiosissa Kisumussa. Tälläkään kertaa ei voi kuin toivoa, että vaalit pysyisivät rauhallisina.

Scroll to Top