Oppimisen juhlaa Ugandassa

Ugandan Mayugessa Filantropian hankkeeseen valitut naiset saapuvat yksi toisensa jälkeen oppimaan uutta naisten omistusoikeuksista. Kaksipäiväinen kurssi on heille jotakin ihan muuta. Ero tavalliseen arkeen on valtava ja sen vuoksi harvinaista juhlaa.

Monelta naisista koulu on jäänyt käymättä tai sitä ylellisyyttä on ollut korkeintaan pari vuotta. Nimilistoja osallistujista ei kannata kierrättää, koska harva osaa kirjoittaa edes nimeään. Ohjaajat täyttävät listoja heidän puolestaan.

Juhlavaatteissa kurssille

Paikalle saapuneen lähes 60 naisen arkipäivät täyttyvät kuokkimisesta pellolla ja ruoan laittamisesta perheelle samalla kipuillen siitä riittääkö ruoka tänään kaikille. Heidät on valittu naisten omistusoikeuksia edistävään hankkeeseen, koska heillä kaikilla on arjessa aiheeseen liittyviä isoja ongelmia.

Ugandan perustuslaki takaa miehille ja naisille samanlaiset oikeudet. Käytännössä omaisuus on lähinnä miesten nimissä, vaikka naiset olisivat antaneet pellon hankintaan tarvittavat rahat. Naisen nimi voi olla kauppakirjassa todistajana.

Oman ongelmansa tuo moniavioisuus, joka on paikallinen tapa sekä muslimien että kristittyjen parissa. Vain pieni osa avioliitoista on virallisesti solmittuja, mikä lisää haasteita lain tulkintaan.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää naisten kiitosta siitä, että nämä kurssipäivät ovat heille yhtä juhlaa. He ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja ilmassa on iloa. Naiset myös pääsevät valmiiseen pöytään, jossa on hyvää ruokaa mahan täydeltä. Iltapäivällä joku laittaa heille teetä ja kysyy kesken kuuman päivän haluaisitko pullollisen vettä. Arjessa heitä ei passaa kukaan.

Leikki auttaa ymmärtämään

Osuuskuntien perustamista varten valittu kouluttaja ottaa jokaisen huomioon kuin hyvä alakoulun opettaja. Hän kysyy hiljaisilta ja katkaisee puheliaiden pulinan ystävällisesti. Joka välissä lauletaan ja tanssitaan vähän ja vaikeita asioita testataan leikkien avulla. Ryhmissä mietitään omia taitoja ja heikkouksia. Naiset istuvat lattialla ja piirtävät ensin ongelmapuita ja sitten ratkaisupuita.

Kouluttaja sanoo, että jokainen vie omat vahvuutensa ja heikkoutensa myös perustettavaan yritykseensä. Omaan napaan tuijottamisen sijaan mukaan kannattaisi ottaa sellaisia, joiden vahvuuksista on hyötyä. Joku naisista kertoo kuinka hänen miehensä kysyi toisen koulutuspäivän aamuna, että vieläkö sinne pitää mennä? Mies oli ihmetellyt mistä ihmeestä riittää opittavaa kahdeksi päiväksi. Ympärillä olevat naiset nauravat jutulle ja kysyvät tyytyväisinä milloin on seuraava koulutuspäivä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top