Lähetystyön kolehtipyhä 1.9.

Pääsiäisaamuna Kristuksen haudalla Magdalan Maria sisarineen kohtasi ylösnousseen Herran, joka antoi heille tehtäväksi viedä sanoman ylösnousemuksesta toisille opetuslapsille. Tästä hetkestä alkoi kristittyjen lähetystyö. Ilosanoma Kristuksesta on kulkenut kautta vuosisatojen viestinä ihmiseltä toiselle.

Ilosanoma kertoo Jumalan kohtaamisesta ja kuoleman voittamisesta. Viestin reitti on ollut mutkikas, salaperäinen ja voittoisa. Sanoma on voinut myös kärsiä ihmisen vajaavaisuuksista ja epäonnistumisista. Edelleen se kuitenkin kätkee sisäänsä pääsiäisaamun todellisuuden ja ylösnousseen Kristuksen kohtaamisen.

Lähetystyö on aina ensisijaisesti kirkon eli yhteisön tehtävä, ei sen yksittäisten jäsenten vastuulla. Samalla jokainen kirkon jäsen on kutsuttu elämään kristittynä. Kristittyinä todistamme aina Kristuksesta – kukin omalla tavallamme. Nykypäivänä tärkeää on todistaa siitäkin, että uskonto ja uskonnollisuus kuuluvat edelleen ihmisten elämään.

Kirkko kutsuu meitä elämään todeksi omaa vakaumustamme, ihan tavallisina kristittyinä ihan tavallisessa jokapäiväisessä elämässämme. Saamme olla osa viestiketjua, joka alkoi Kristuksen ja Magdalan Marian kohtaamisesta ensimmäisenä pääsiäisaamuna kaksi tuhatta vuotta sitten.

1.9. sunnuntain kolehti kannetaan lähetystyön hyväksi Itä-Afrikassa.

&nbsp

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top