Hyviä uutisia: Pakolaisleirillä opitaan hygieniasta

Libanonin Bekaanlaakson pakolaisleirillä kansainvälisen ortodoksisen avustusjärjestön IOCC:n kouluttaja Amal Hendy pitää parillekymmenelle syyrialaisnaiselle ja muutamille lapsille hygieniaoppitunteja päivittäin. Uusia pakolaisia saapuu koko ajan ja oppitunnit ovat suosittuja.

Vuosikalenteri 1 Tammikuu B IOCC
Bekaanlaakson pakolaisleirillä Libanonissa talvi merkitsee myös lumileikkejä.

Libanonissa syyrialaispakolaisia on noin neljäsosa maan väestöstä. IOCC on pitänyt hygieniakoulutusten lisäksi huolen muun muassa pakolaislasten ravitsemuksesta sekä siitä, että leireillä on riittänyt puhdasta vettä.

Hygieniakoulutuksia vetävällä Amalilla on apunaan viisi pakolaisnaista, joista yksi on Kholoud, 33-vuotias neljän lapsen äiti. Hänen kuusivuotias tyttärensä Judi ei pysty kävelemään kunnolla eikä saa sairaalahoitoa, mutta hygieniaoppitunnit pitävät hänen mielialansa korkealla.

– Rakastamme oppitunteja. Ne ovat hyödyllisiä meille ja lapsillemme. Amal opettaa, kuinka huolehtia puhtaudesta ja turvallisuudesta ja ehkäistä sairauksia, kuten ripulia, Kholoud sanoo.

Tunnit rauhoittavat perheenäitiä ja saavat hänet tuntemaan, ettei heitä ole unohdettu.

20-vuotias Mashoudlin on toinen Amalia auttavista vapaaehtoisista. Hänellä on puolitoistavuotias poika ja hän odottaa toista lastaan. Mashoudlinille vapaaehtoisena toimiminen on tapa tuntea itsensä tärkeäksi ja olla yhdessä leirin muiden naisten kanssa. Lisäksi oppitunneilla oppii aina jotakin hyödyllistä. Tällä kertaa hän tulee paikalle poikansa Omarin kanssa, jolla on silmätulehdus, jonka hoitoon Mashoudlin tarvitsee neuvoja.

Filantropia on tukenut jo vuodesta 2012 IOCC:tä Syyriassa ja sen naapurimaissa. Ortodoksien kansainvälisen yhteistyön kautta on pystytty auttamaan yli kolmea miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet pakolaisuuteen Syyrian sisällissodan takia. Suurin osa heistä elää edelleen Syyriassa, mutta moni on paennut naapurimaihin ja Eurooppaan etsimään turvaa.

Syyrian tilanne on yhä ratkaisematta ja Kholoudin ja Mashoudlin kaltaiset pakolaisnaiset perheineen tarvitsevat edelleen apua. Filantropia tukee heitä humanitaarisen avun keräystilille&nbsp FI08 5480 0520 0345 94 (viite&nbsp 12221) tulleilla lahjoituksilla. Kiitos kaikille lahjoittaneille.

///

Filantropia julkaisi vuoden 2016 lopulla Hyviä uutisia 2017 -seinäkalenterin, jossa on järjestön toimintaan liittyviä positiivisia uutisia ympäri maailman. Tammikuun uutinen tulee Libanonista. Tulevina kuukausina kerromme lisää hyviä uutisia Suomesta, Moldovasta, Keniasta, Etiopiasta ja Burundista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top