Ekumeenisella Vastuuviikolla keskustellaan rauhasta

Ensi viikolla kristilliset kirkot ja yhteisöt kokoontuvat jälleen yhteisten asioiden äärelle. Viikon aikana vietetään sekä Ekumeenista Vastuuviikkoa (19.-26.10.) että Reilun kaupan teemaviikkoa (20.-26.10.).

Suomen Ekumeenisen Neuvoston koordinoimaa Vastuuviikkoa vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1979. Viikon säännöllisesti vaihtuva teema on jaettu aina kahdelle vuodelle. Vuonna 2014 jatketaan viime vuonna aloitettua Väkivallan markkinat -teemaa. Näkökulmaksi on nostettu luonnonvarojen asema aseellisissa konflikteissa.

Tänä vuonna pohdimme: Kulutammeko me rauhaa?

Vastuuviikon asiantuntijavieraaksi saapuu kolumbialainen Sterlin Londoño Palacios. Isä Sterlin on katolinen pappi, joka toimii aktiivisesti rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta kotimaassaan. Vastuuviikon teemoihin ja tapahtumiin voi tutustua osoitteessa www.vastuuviikko.fi.

Myös Filantropia osallistuu Vastuuviikkoon ja Reilun kaupan teemaviikkoon järjestämällä kahvi- ja keskustelutilaisuuksia Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla.

22.10. Espoo, Filantropia Tapiolan ortodoksisessa kirkossa klo 18 alkavan ehtoopalveluksen jälkeen (Kaupinkalliontie 2)

23.10. Helsinki, HORSE-kerho (Diakoniatoimisto, Unioninkatu 39 (sisäpiha)) n. klo 17.30. Ehtoopalvelus Kotikirkossa (Liisankatu 29 A, 4. krs) klo 17.00

25.10. Vantaa, Filantropia Tikkurilan ortodoksisessa kirkossa klo 18 alkavan vigilian jälkeen (Läntinen Valkoisenlähteentie 48)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top