Filantropian uusi hallitus järjestäytyi ja linjasi toimintaa

Epidemiarajoitusten vuoksi syksyyn siirretty vuosikokous valitsi 1.9. uusia jäseniä Filantropian hallitukseen. Uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen lähi- ja etäyhteyksin lauantaina 12.9.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa kolmatta vuotta Ilona Lehmus Vantaalta. Hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle Raisa Lindroosin Järvenpäästä. Sihteerinä jatkaa toiminnanjohtaja.

Tärkeimpinä asioina kokouksessa olivat korona-rajoituksista johtuvat muutokset toimintaan kuluvana vuonna sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021. Kokouksessa käytiin läpi, mitkä toiminnot on pystytty ja pystytään toteuttamaan rajoitusten puitteissa ja mitkä siirtyvät ensi vuoteen.

Moni Keniaan suunnitelluista toiminnoista, jotka oli tarkoitus toteuttaa suomalaisten vapaaehtoisten ja työntekijöiden voimin, siirtyy ainakin vuodella. Tänä vuonna tukea on välitetty Keniaan, Syyriaan ja Libanoniin 30 000 euroa ja Ugandan hankkeeseen 20 000 euroa. Syksyn aikana tehdään avustuspäätöksiä sitä mukaa kuin paikalliset pystyvät toimimaan koronarajoitusten puitteissa.

Vuoden 2021 toimintasuunnitelmaa raamittavat kuluvalta vuodelta siirtyvät toiminnot Keniassa sekä uudet kehitysyhteistyön hankkeet Etiopiassa ja Syyriassa. Myös kotimaan toimintaan haetaan rahoitusta muun muassa ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuesta. Ensi vuonna alkaa Filantropian seuraavan strategiakauden suunnittelu sekä neuvottelut seuraavasta yhteistyösopimuksesta Suomen ortodoksisen kirkon kanssa.

Ortodoksisen kirkon vuosittainen avustus sekä Filantropian oma varainhankinta ovat viime vuosina olleet jatkuvuuden kannalta avainasemassa, kun seurakuntien tuki on ollut laskevassa suunnassa ja kehitysyhteistyön tukea on ollut vähemmän käytettävissä.

(Keltainen viiva: kokonaistulot – Sininen viiva: kirkon ja seurakuntien tuki – Harmaa viiva: oma varainhankinta – Punainen viiva: ulkoministeriö ja EU)

Kirkollisen työn tukeminen on ensisijaisesti kirkon, seurakuntien ja niiden jäsenten tehtävä. Ortodoksisten seurakuntien hallintorakenne muuttuu vuoden 2021 alusta lähtien. Filantropia on valmistellut 12 seurakunnalle esityksen Filantropian kirkollisen työn tukemisesta talousarvioavustuksella 50 sentillä per seurakunnan jäsen.

Helsingin hiippakunnan seurakuntia kannustetaan lähtemään mukaan tukemaan Nyerin ja Mount Kenian hiippakunnan toimintaa Keniassa. Kuopion ja Karjalan hiippakunnan seurakuntia kutsutaan puolestaan mukaan tukemaan munkki- ja nunnaluostareita Keniassa. Oulun hiippakunnan seurakuntia pyydetään osallistumaan Kisumun hiippakunnan työn tukemiseen Keniassa.

Vuoteen 2021 Filantropian hallitus ja työntekijät katsovat toiveikkain mielin siitä huolimatta, että ilmassa on paljon epävarmuutta, sillä samaan aikaan työssä on nähtävissä myös uusia alkuja.

Scroll to Top