Pandemian raskauttamat
Ugandan tyttöjen turvallinen elintila kutistui vuonna 2020. Viruksen aiheuttama pandemia sulki koulut ja sisäoppilaitoksissa asuneet tytöt lähetettiin kotiin. Koti ei kuitenkaan ollut…
Ugandan tyttöjen turvallinen elintila kutistui vuonna 2020. Viruksen aiheuttama pandemia sulki koulut ja sisäoppilaitoksissa asuneet tytöt lähetettiin kotiin. Koti ei kuitenkaan ollut…
Varhaisissa seurakunnissa, ensimmäisillä vuosisadoilla, rahaa kerättiin vain kahta tarkoitusta varten. Ensinnäkin varoja tarvittiin vieraanvaraisuuden osoittamiseen. Vaeltavien veljien majoittamisesta kun kertyi kuluja. Toinen…
Elämän murheiden kohdatessa sellaiset ihmiset, joilla on luja turvaverkko, pärjäävät paremmin. Turvaverkko voi olla punottu toisista ihmisistä tai hyvästä yhteiskunnasta, jossa luotettava…
Ortodoksisia seurakuntia on pyydetty kantamaan kolehti lähetystyön hyväksi suuren paaston keskellä ristinkumartamisen sunnuntaina 7.3.2021. Koronarajoituksista johtuen monissa seurakunnissa ei voida kokoontua kirkossa…
Suuren paaston keräys kannetaan tänä keväänä Etiopiaan helpottamaan niiden elämää, joita sairaudet runtelevat. Filantropian uusi hanke keskittyy kahden trooppisen taudin ehkäisemiseen ja…
Filantropian uusi hanke Etiopiassa tuo uuden elämän mahdollisuuden monelle, joiden arki pyörii vammauttavan sairauden rajoittamana. Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahojen turvin Filantropialla ja IOCC…
Teiniraskaudet ja lapsiavioliitot ovat yleistyneet Ugandassa ja Keniassa pandemian aikana. Suurimpana syynä tähän on koulujen sulkeminen taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Yläkoulut ovat molemmissa…
Filantropia vahvistuu maaliskuussa, kun Erna Suutari aloittaa neljän kuukauden pestin järjestömaailmassa. – Olen syntynyt ja kasvanut Jyväskylässä. Tein aikanaan vajaan kymmenen vuoden…
Filantropia jatkaa syksyllä aloitettuja verkkolähetyksiä ja tuo keskusteluun ajankohtaisia ja ajattomia aiheita kerran kuussa. Kevään ensimmäiseen lähetykseen torstaina 18.2. klo 10-11:30 saamme…
Ensi viikolla Ugandassa on suuri vaalipäivä. Torstaina 14. tammikuuta maalle valitaan sekä presidentti että kansanedustajat parlamenttiin. Vaaleihin liittyvistä levottomuuksista on maassa kärsitty…
End of content
End of content
Lahjakorisi on tyhjä.
Ostoskorisi on tyhjä!