Beirutissa eletään jaksamisen äärirajoilla

Beirutin räjähdyksen jälkien raivaamista tehdään levottomuuksien keskellä. Filantropia on mukana kolmen suomalaisen järjestön yhteishankkeessa Beirutin uhrien auttamiseksi. Beirutin satamassa tapahtunut räjähdys on aiheuttanut mittaamattoman määrän inhimillistä hätää. Sen vuoksi Suomen YMCA:n liitto, Suomen Lähetysseura ja Filantropia kokosivat voimansa avun saamiseksi perille. Tuki välitetään perille YMCA Libanonin kautta ja se kohdistetaan välittömiin avustus- ja kunnostustöihin.

Avustustyö käynnistyi nopeasti, koska YMCA:n aikaisempi hanke oli jo koonnut aktiivisten vapaaehtoisten joukon Libanonin pääkaupunkiin. Ryhmä työskentelee kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien paikallisten sekä syyrialaisten pakolaisten parissa. Räjähdyksen jälkeisenä aamuna 23 paikallista järjestöä kokoontui sopimaan avustustoiminnan koordinoimisesta. Ensimmäiseksi käynnistettiin vapaaehtoisten, tarvikkeiden ja varojen mobilisointi.

Tavoitteena on saavuttaa 200 000 avuntarvitsijaa. Kotinsa menettäneitä tuetaan perustarpeista huolehtimalla (ruoka, taloustavarat, hygieniatuotteet). Lisäksi järjestetään tilapäisiä suojia ja kunnostetaan asuintiloja. Järjestöt tukevat myös perusterveydenhuoltoa, mikä keventää kuormitusta sairaaloissa. Tarjolla on myös psykologista ensiapua räjähdyksessä kärsineille lapsille ja perheille.

Ensimmäisessä vaiheessa noin kolmen seuraavan viikon aikana YMCA:n vapaaehtoiset jakavat ruokaa ja juomavettä. Vapaaehtoiset osallistuvat myös paikkojen raivaamiseen ja kunnostustöihin, alueella, josta jopa 90% on tuhoutunut. Sen jälkeen siirrytään Nabaa/Bourj Hammoud-alueelle, joka on yksi Beirutin köyhimmistä alueista.

Vapaaehtoisia on ollut päivittäin töissä 60-80 henkeä. Mielenosoitusten vuoksi kaikkina päivinä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista jatkaa raivaustöitä.

Jo nyt tiedetään yli 150 ihmisen kuolleen, jopa 5000 ihmisen loukkaantuneen ja 300 000 ihmisen jääneen kodittomiksi. Satoja ihmisiä on yhä kateissa sortuneissa rakennuksissa ja useat kaupungin sairaaloista ovat vaurioituneet.

Libanon on viime vuosien aikana vastaanottanut jopa 1,5 miljoonaa syyrialaista pakolaista ja maan infrastruktuuri on täysin riittämätön – pulaa on niin sähköstä, vedestä kuin peruspalveluista. Räjähdyspaikan vieressä sijaitsee myös yksi maan tärkeimmistä, nyt sortuneista viljavarastoista ja satama on keskeinen väylä ulkomailta tuotaville ruoka- ja terveydenhuollon tarvikkeille. 

Maan talous on ollut syöksykierteessä jo pitkään. Pankki- ja valuuttakriisin myötä työttömyys on kasvanut räjähdysmäisesti, yritykset ovat sulkeneet oviaan ja työnantajat eivät pysty maksamaan palkkoja. Valuutan arvo on romahtanut ja hinnat nousseet. Kansalaisten tyytymättömyys päättäjiin ja koko poliittiseen järjestelmään on kärjistynyt suuriksi mielenosoituksiksi, jotka alkoivat lokakuussa 2019 ja johtivat hallituksen eroon. Uusi hallitus ei ole onnistunut vastaamaan vaatimuksiin ja mielenosoitukset ovat jatkuneet maaliskuuhun asti, kunnes koronapandemian liittyvät liikkumisrajoitukset astuivat voimaan. Nousussa ollut koronapotilaiden määrä kuormitti maan valmiiksi alimitoitettua terveydenhuoltoa jo ennen räjähdyksessä loukkaantuneiden vyöryä.

Voit tukea Beirutin apua tarvitsevia Filantropian kriisiapuun suunnatun tilin kautta: https://filantropia.fi/kohde/kriisiapu-ja-kehitysyhteistyo/

Scroll to Top