Tule vapaaehtoiseksi

Filantropia on ollut useana vuonna vapaaehtoisvoimin mukana Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä.
Filantropian toiminta pohjaa vahvaan ja sitoutuneeseen vapaaehtoisverkostoon. Toivottamme tervetulleeksi mukaan jokaisen, joka haluaa tuoda oman panoksensa kirkon kansainvälisen diakonia- ja lähetystyön hyväksi.
Oma rooli löytyy yhteisen keskustelun kautta. Vapaaehtoistyötä löytyy etenkin paikallistasolla, oman seurakunnan parissa.
Vapaaehtoisia tarvitaan myös Maailma kylässä -festivaaleille ja Mahdollisuuksien toreille, joita järjestetään monissa kaupungeissa ympäri Suomen. Jos haluat järjestää Mahdollisuuksien torin omassa kaupungissasi, ole yhteydessä!
Käykö kotikirkossasi maahanmuuttajia, joihin haluaisit tutustua? Kirkkokahveille voi ottaa aiheeksi kirkon tekemän lähetystyön ja pyytää seurakuntalaisia kertomaan kotimaansa kirkosta ja ihmisten arjesta.
Kaipaako toimintapiirisi tai kirkkokuoro uutta tekemistä, vierailijaa tai opetusmateriaalia? Kerro se meille. Filantropian työntekijät, hallituksen jäsenet ja kentällä käyneet vapaaehtoiset tulevat mielellään kertomaan ajankohtaisista asioista.
Seurantamatkoille ja opetustiimeihin kumppanimaissa osallistuu työntekijöiden lisäksi toisinaan myös vapaaehtoisia. Tällöin vaatimuksena on tietyn asiantuntijuuden hallinta, kuten teologinen tai pedagoginen koulutus, kielitaito tai kokemus kehitysyhteistyöstä.
Kenttämatkojen vapaaehtoiset kutsutaan tiettyyn tehtävään. Matkat ovat vaativia, mutta niiden kautta tasaveroinen yhteistyö kumppanimaiden paikallisyhteisöjen kanssa on mahdollista.
Filantropia järjestää perehdytyksen erityistehtäviin ja kampanjoihin.
Tunnistitko itsesi jostakin vapaaehtoistyön kuvauksesta tai keksitkö aivan uuden tavan olla mukana? Ota meihin yhteyttä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top