Tammikuun koulutuksiin osallistuttu aktiivisesti

Vuoden 2016 ensimmäiset viikot ovat olleet monelle järjestölle ja seurakunnalle tilannepäivityksen ja kouluttautumisen aikaa.

Filantropia on koordinoinut yhteistyössä ortodoksisen kirkon kanssa kolme turvapaikanhakijoihin, pakolaistilanteeseen ja seurakuntien diakoniatyöhön liittyvää koulutusta, joista ensimmäinen pidettiin Joensuussa 10.12.2015. Mukana oli työntekijöitä ja vapaaehtoisia Joensuun lisäksi Jyväskylästä, Lappeenrannasta, Liperistä, Mikkelistä, Nurmeksesta, Sotkumasta, Varkaudesta ja Viinijärveltä.

Oulussa kokoonnuttiin samojen kysymysten äärelle 21. tammikuuta. Paikallisten lisäksi osallistujia tuli Kajaanista, Rovaniemeltä ja kirkon palvelukeskuksesta Kuopiosta. Tampereen koulutus kokosi 27.1. kiinnostuneita myös&nbsp Helsingistä, Porista ja Vääksystä.

Palautteen perusteella tarve koulutuksille on ollut ilmeinen. Tiedon lisäksi ihmiset kaipaavat kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakamista, vertaistukea ja keskustelua vaikeiltakin tuntuvista asioista. Järjestäjät käsittelevät saadun palautteen, jonka perusteella suunnitellaan tulevaisuuden toimintaa.

Koulutuksiin osallistui yhteensä lähes 90 henkeä. Pääkouluttajana toimi katastrofityön koordinaattori Timo Frilander Suomen Lähetysseurasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top