Aika puhua -lähetysten tallenteita katsottavissa

Filantropia aloitti 7.10. verkkolähetysten sarjan, jonka tavoitteena oli nostaa keskusteluun ajankohtaisia ja ajattomia aiheita.

Lokakuun kahdessa lähetyksessä kuultiin Ekumeenisen vastuuviikon ihmisoikeuslähettiläitä ja pohdiskeltiin syrjään jäämisen ja marginaaliin joutuneiden ihmisten kohtaloita.

Marraskuun lähetykset keskittyivät Filantropian työhön Itä-Afrikassa ja erityisesti naisten oikeuksiin niin maailmalla kuin kotimaassa – ja kirkon elämässä. Joulukuussa kantavina teemoina olivat sovinto ja rauha.

Verkkolähetyksistä on tehty tallenteita, joita julkaistaan sitä mukaa kuin videoita saadaan tekstitettyä ja mikäli puhuja on antanut luvan julkaisemiseen. Ensimmäiset videot ovat valmiina ja voit tutustua niihin Filantropian Youtube-kanavalla.

Scroll to Top