Katastrofiapua Indonesiaan

Filantropian hallitus on päättänyt lahjoittaa 7 000 euroa Indonesian luonnonkatastrofien uhrien auttamiseksi.

Viikko sitten Indonesian Sulawesin saarta kohtasi 7,5 magnitudin maanjäristys lähellä Palun kaupunkia. Järistystä seurasi tsunami ja maanvyöryjä, jotka pyyhkäisivät alleen saarivaltion kyliä ja kaupunkeja. Muutamaa päivää myöhemmin alueella alkoi purkautua Soputanin tulivuori.

Osa tuhoalueista on ollut tavoittamattomissa huonojen kulkuyhteyksien ja sähkökatkojen vuoksi. Arviot kuolonuhrien ja apua tarvitsevien määristä kasvavat sitä mukaa kun avustustyöntekijät pääsevät etenemään vaikeissa olosuhteissa. Suomen Punaisen Ristin viimeisimpien tietojen mukaan yli 1 400 on kuollut, 2 500 loukkaantunut ja yli 160 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Filantropia on välittänyt 7 000 euroa katastrofiapua Suomen Punaisen Ristin kautta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top