Joulupaastokeräys 2018: Kata jouluateria lähimmäiselle Syyriassa ja Keniassa

Joulupaastokeräys “Murretaan ja Jaetaan” kannustaa kattamaan joulupöydän heille, jotka tarvitsevat lähimmäistä avuksi. Filantropian keräyksellä tehdään joulua Syyriaan ja Keniaan.

Syyriassa sota alkoi niin sanotun arabikevään jälkeen vuonna 2011. Lähes kuusi miljoonaa syyrialaista on paennut maan rajojen ulkopuolelle ja vielä enemmän heitä on maan sisäisinä pakolaisina. Antiokian patriarkaatin vapaaehtoiset tekevät parhaansa tavoittaakseen apua tarvitsevia. Avustuspaketeissa on ruoan lisäksi myös muuta välttämätöntä, sillä kaikesta on pulaa. Tänäkin jouluna ihmiset Syyriassa rukoilevat rauhaa.

Keniassa Kisumun kaupungissa pyhän Mooseksen ortodoksisessa seurakunnassa katetaan jouluateriaa yhdessä kadulla elävien poikien kanssa. Päihteet ja liiman haistelu ovat arkipäivää. Taustalla on väkivallan rikkomia koteja, kesken jääneitä kouluteitä ja monenlaista hyväksikäyttöä. Seuraavasta ateriasta ei ole tietoa, mutta vielä suurempi on sellaisten aikuisten läsnäolon nälkä, jotka eivät käytä heitä hyväksi. Yhteinen jouluateria jää pitkäksi aikaa mieleen.

Filantropia julkaisee joulupaaston aikana keräysteemaan liittyviä tekstejä sekä joulusaarnan Syyriasta.

Joulupaastokeräys alkaa 15. marraskuuta ja päättyy joulukuun viimeisenä päivänä. Keräykseen voi osallistua tekemällä lahjoituksen Filantropian keräystilille&nbsp FI53 5480 0520 0233 08 (OKOYFIHH) viitteellä 12603.

Keräyslupa:&nbsp Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia ry on saanut Poliisihallitukselta rahankeräysluvan (luvan numero RA/2017/1236, myönnetty 30.11.2017), joka on voimassa 1.1.2018-31.12.2022 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään Filantropian diakonia-, lähetys- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin kansainvälisesti ja kotimaassa (vesi- ja ruokaturvan, terveydenhuollon, toimeentulon, kasvatuksen ja koulutuksen parantamiseen, humanitaariseen avustustyöhön ja katastrofiapuun sekä ihmisoikeuksien parantamiseksi tehtävään työhön).

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top