Hyviä uutisia: Afrikkalainen ikonimaalausperinne kehittyy

Viime keväänä Nairobin pappisseminaarin luokassa oli poikkeuksellisen hiljaista. Taustalla soi kirkkomusiikki ja kaikki keskittyivät töihinsä ääneti. Seminaarin historian ensimmäinen ikonimaalauksen kurssi oli juuri alkanut.

vuosikalenteri 2 helmikuu2
Kurssi aloitettiin tekemällä piirrosluonnoksia ikonista.

Kurssin tavoitteena oli alkaa luoda Keniaan omaa ikonimaalausperinnettä. Aiemmin Keniassa ei oltu opetettu ikonimaalausta ja suurin osa maan ikoneista oli Kreikasta tuotuja. Kurssia pitänyt taidekonservaattori ja ikonimaalari Antti Narmala halusi, että opiskelijoiden ikonit olisivat afrikkalaisia, eikä niissä lähdettäisi jäljittelemään kreikkalaista maalaustyyliä.

Afrikkalaisuus näkyikin oppilaiden maalaamissa Jumalan äiti -ikoneissa. Maria oli totuttua tummaihoisempi ja ikonin muut värit kirkkaampia. Joidenkin oppilaiden teoksissa Jumalan äidin silmät olivat samantyyliset kuin etiopialaisissa ikoneissa.

Filantropian, Valamon luostarin, konservointilaitoksen ja Valamon opiston toteuttama ikonisilta-hanke kuvaa hyvin tämän päivän lähetystyötä, erityisosaamisen jakamista yhteistyössä sisarkirkon kanssa.

Narmalan tavoitteena oli siirtää omaa teknistä osaamistaan oppilaille, jotta he voisivat jatkaa afrikkalaisen ikonimaalausperinteen kehittämistä itsenäisesti. Selvää oli, että kyseessä olisi vain lyhyt projekti, jonka aikana oppilaat saisivat eväät jatkaa maalaamista ja opettamista itse.

DSC 0633 minna
Antti Narmala opettamassa seminaarilla. Arkkipiispa Makarios seuraa.

Ikonimaalauksen oppilaat tulivat kuudesta eri Afrikan maasta, mikä myös osaltaan edisti taitojen leviämistä laajemmalle. Moni kertoi vievänsä maalaamansa ikonin kotiseurakuntaan, jossa se olisi ensimmäinen afrikkalainen käsinmaalattu ikoni.

&shy – Toivon, että Ikonisillan synnyttämät ikonit, jotka leviävät ympäri Afrikkaa oppilaiden palatessa kotimaihinsa, toimisivat kutsuina: ”Tule ja katso!” (Joh. 1:46), Narmala sanoo.

Antti Narmalan on tarkoitus palata opettamaan Keniaan tänä vuonna uudemman kerran. Nairobin pappisseminaari on talousvaikeuksissa, eikä ole voinut avata oviaan tänä lukuvuonna Kreikan ja Kyproksen laman vuoksi. Lähetystyötä voit tukea tekemällä lahjoituksen Filantropian lähetystyöhön (viite 12263) Tilitiedot: Osuuspankki, FI63 5480 0520 0164 35, OKOYFIHH.

///

Filantropia julkaisi vuoden 2016 lopulla&nbsp Hyviä uutisia 2017&nbsp -seinäkalenterin, jossa on järjestön toimintaan liittyviä positiivisia uutisia ympäri maailman. Helmikuun uutinen tulee Keniasta. Tulevina kuukausina kerromme lisää hyviä uutisia muun muassa Suomesta, Moldovasta, Etiopiasta ja Burundista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top