Ostoskorisi on tyhjä!
Valamon opistolla pidettiin syyskuussa työseminaari naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja epäasialliseen kohteluun liittyen. Viikonlopun aikana syntyi monta ideaa, miten edistää keskustelua. Yksi niistä…
Moldovasta Sorocan maakunnasta Suomeen palanneet Filantropian edustajat ovat tuoneet mukanaan monenlaisia tarinoita naisten perustamista yrityksistä ja niiden merkityksistä paikallisille yhteisöille. Hankkeen alussa…
Ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetystyön järjestön Filantropia ry:n vuosikokous pidetään Uspenskin katedraalin kryptassa Helsingissä (Kanavakatu 1) keskiviikkona 26.4.2017 klo 16. Vuosikokouksessa…
Filantropia järjesti menneenä vuonna kolme keräystä ja järjestön työhön tehtiin paljon kohdelahjoituksia. Vuonna 2016 järjestettiin pitkästä aikaa kesäkeräys, johon tuli lahjoituksia yli…
Uusi kouluvuosi on alkanut. Oikeus koulutukseen kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle. Maailmassa on kuitenkin yli 90 miljoonaa lasta, jotka eivät pääse kouluun….
Laupiaan Samarialaisen näyttämällä mallilla tehdään monenlaista työtä Syyriassa. Ikoni kun kulkee ihmisten keskellä diakoniatyötä tekevien tunnuksena. Lokakuun lopussa juhlittiin 50 ammatillisen koulutuksen…
Lahjakorisi on tyhjä.