Rovasti Evangelos Thiani väitteli toukokuun lopussa Itä-Suomen yliopistolla. Filantropia on kulkenut väitöskirjatyön tukemisessa isä Evangeloksen rinnalla vuosien ajan. Väitöskirja käsitteli filantropisen diakonian kehitystä Afrikan ortodoksisessa kirkossa Keniassa. Termi filantropinen diakonia kuvastaa parhaiten ortodoksista lähestymistapaa kirkon tekemälle työlle lähimmäisten auttamiseksi kenialaisessa kontekstissa.
Rovasti Evangelos Thiani väitteli 18.5.2024 Itä-Suomen yliopistolla, Joensuussa.
Kirkko vailla siirtomaaperinnettä
Kenian ortodoksisen kirkon juuret ovat vuodessa 1929, jolloin ryhmä paikallisia lähti lähettien johtamista anglikaanien ja presbyteerien kirkoista. Heidän tavoitteenaan oli perustaa paikallinen kristittyjen yhteisö. Tukea hankkeelle saatiin Yhdysvalloissa olevasta afrikkalais-amerikkalaisesta ortodoksisesta järjestöstä. Vähitellen Kenian ja Ugandan alueille syntyi Itä-Afrikkalainen ortodoksinen yhteisö, joka ei ollut minkään kolonialistisen tai siirtomaapolitiikkaan liittyvän johdon alaisuudessa. Sikäli kyse oli myös itsenäistymispyrkimyksistä, vaikka Kenian valtio itsenäistyi Isosta-Britanniasta vasta 1963.
Anglikaaneista ja prebyteereistä erkaantuneet kristityt aloittivat yhteisönsä rakentamisen kirkkorakennuksista. Samalla alkoi filantropisen diakonian kehittyminen. Myöhemmin perustettiin kouluja lapsille ja klinikoita kaikille niille, jotka tarvitsivat apua. Hyvin usein kirkko toimi syrjäseuduilla, jonne valtion terveydenhuolto ei yltänyt. Kirkkojen, koulujen ja klinikoiden viereen rakennettiin usein myös esimerkiksi kaivoja, joista oli hyötyä ympäröiville yhteisöille.
Tutkimus kattoi ajanjakson vuodesta 1929 tähän päivään saakka ja kokosi tietoa lukemattomista esimerkeistä, joiden avulla ortodoksinen kirkko on filantropisen diakonian kautta lisännyt ihmisten hyvinvointia Keniassa. Vähäisemmistä huolenpitäminen on osa kirkon perustehtävää. Taustalla on ajatus lähimmäisen rakkaudesta, kuten Jumala on meille omalla mallillaan näyttänyt.
Aleksandrian patriarkaattiin 40-luvulla
Aluksi paikallisten tueksi lähetettiin piispa Daniel William Alexander Etelä-Afrikasta. Tässä vaiheessa opetus ja kirkon elämä olivat sovelluksia sekä orientaalisesta että ortodoksisesta traditiosta lisättynä protestanttisilla vaikutteilla. Esimerkiksi papit käyttivät jumalanpalveluksissa anglikaanien asuja. Tätä jatkui 1940-luvulle asti, jolloin Kenian ortodoksit liittyivät Aleksandrian kreikkalais-ortodoksiseen patriarkaattiin.
-Tällä hetkellä meillä on neljä hiippakuntaa ja noin 500 pappia. Kirkon jäsenmäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arvioin heitä olevan noin 200 000 – 250 000. He tekevät työtä lähimmäisten hyväksi aivan samalla tavalla kuin missä tahansa ortodoksisessa kirkossa. Se on osa normaalia arkea eikä siitä pidetä sen enempää meteliä, kertoo isä Evangelos.
Rahan perässä
Ortodoksinen kirkko Keniassa on kuitenkin hyvin riippuvainen ulkopuolelta tulevasta rahoituksesta. Eniten kirkon hankkeet saavat tukea Amerikasta, Kreikasta, Kyprokselta, Suomesta ja Australiasta. Tällöin omarahoituksella toteutetut hankkeet jäävät helposti isompien varjoon. Isä Evangelos pohtiikin sitä hienovaraista rajaa, jossa ulkopuolisen rahoituksen olisi viisasta päättyä ja antaa vastuu paikallisille.
Toinen haaste liittyy ajatukseen vaurastumisesta, joka on yleistä varsinkin helluntailaisuuteen liittyvissä kirkoissa. Papille lahjoittamisen luvataan tulevan moninkertaisesti takaisin ja silloin kuljetaan hyvin epäeettisillä poluilla. Kirkossa ollaan siis hyötymistarkoituksessa ja silloin voidaan puhua kiinalaisten käyttämän termin mukaisesti “riisikristityistä”, jotka ovat kristittyjä vain niin kauan kuin siitä on heille aineellista hyötyä. Keniassa tosin olisi osuvampaa puhua “maissikristityistä”.
Ratkaisuna haasteisiin väitöskirjassa esitetään filantrooppisen diakonian systematisointia, jolloin aihetta käsiteltäisiin ja opetettaisiin pappisseminaarissa. Sen jälkeen paikallinen työ seurakunnissa voisi olla ammattimaisempaa.