Eurooppa Ukrainassa

Kevään uutiset ovat tuoneet Ukrainasta kuvia mielenosoituksista, joissa ihmiset vastustavat hallituksen linjausta olla liittymättä Euroopan unionin itäiseen kumppanuusohjelmaan ja päätöstä vahvistaa yhteistyötä Venäjän kanssa. Kaduilla on myös ryhmiä, jotka puolustavat hallituksen linjauksia. Mielenosoituskuvissa näkyy pappeja ja munkkeja, jotka päivystävät ihmiskilpinä ja yrittävät hillitä levottomuuksia. Jyrki Härkonen avaa kirjoituksessaan niitä historiallisia realiteetteja joiden päälle nykyisyyttä rakennetaan.

Ukraina on väestöltään Ranskan kokoinen suurvalta. Maa tunnetaan Pohjois–Amerikan preerioihin verrattavista aroista. Toinen maamerkki on idän ja lännen rajan ennen muodostanut Mustaanmereen laskeva Dneprjoki.

Ukrainan identiteetti on sekoitus kreikkalaisten, rusin ja viikinkien kulttuuria, josta kasvoi 1800-luvun kansallisen historiakirjoituksen myötä ukrainalainen etnisyys. Sekin on sekoitus. Itä-Ukrainassa tukeudutaan venäläiseen historiaan: maa on Venäjän ja Valko–Venäjän kanssa osana slaavilaista sivilisaatiota. Länsi-Ukrainassa Venäjää pidetään valloittajana: Ukraina on ollut Kiovan, Galitsian ja Volynian itäslaavilaisten valtioiden perillinen kauan ennen Moskovan perustamista.

Ukrainan 40 miljoonan ortodoksin sielusta kilpailee kolme kirkkoa: Moskovan patriarkaatin kirkko, itsenäinen Kiovan patriarkaatti ja autokefaalinen kirkko. Moskovan alainen kirkko on väkimäärältään suurin. Länsi-Ukrainassa vahvoilla on myös uniaattikirkko. Se syntyi 1400-luvulla, kun ukrainalaisen yläluokka puolalaistui ja ortodoksinen papisto kääntyi salonkikelpoisempaan roomalaiskatoliseen uskoon. Sen sinetiksi solmittiin vuonna 1596 Brestin unioni. Ukrainan ortodoksisuuskin on sekoitus itää ja länttä.

Suuren Pohjan sodan jälkeen Ukrainasta tuli osa Venäjää. Ukrainalainen kulttuuriväki lähti mukaan Pietarissa puhaltaviin eurooppalaisuuden tuuliin. Pian koko Venäjän kultuurielämän suurten nimien listassa oli koko joukko ukrainalaisia: barokkitaiteilija Levytski, kirjailija Gogol ja muusikko Bortnjanski.

Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen Ukraina hyötyi Suomen tavoin Ruotsin heikkenemisestä. Suomelle rauha avasi tien itsenäistymiseen. Ukraina joutui yhä tiiviimpään liittoon Venäjän imperiumin kanssa. Ensimmäisessä maailmansodassa Ukraina jäi Saksan ja Venäjän intressipyrkimysten pelinappulaksi. Sota ja vallankumous päättyy Ukrainan kannalta kaaokseen ja maa jaetaan neljään osaan.

Ukrainan maatalouden kollektivisointi vuosina 1929–1933 oli toiselta nimeltä kansanmurha, golodomor. Stalinin orkestroima operaatio maksoi neljän miljoonan ukrainalaisen hengen ja miljoonan pakkosiirron Venäjälle. Samaan aikaan Neuvostoliitto vei viljaa länteen. Golodomor on edelleen yksi Ukrainan historian merkkipaaluista.

Ukraina on yksi niistä Euroopan maista, jossa toinen maailmansota kylvi eniten tuhoa. Kuusi miljoonaa kuollutta, 40 prosenttia maan infrastruktuurista tuhottuna ja kolmen miljoonan juutalaisväestöstä jäljellä miljoona. Stalinin geopoliittisen pelin seurauksena Ukrainaan liitetettiin sodan jälkeen Puolalta valtava Länsi-Ukrainaksi kutsuttu alue ja näin Ukraina muodostui Krimin niemimaata lukuunottamatta rajoiltaan samaksi kuin se on tänään.

Ukrainan tie itsenäisyyteen avautui yllättäin. Neuvostoliiton hajoaminen oli toivottua mutta samalla odottamatonta. Moskovan keskushallinnon otteen lipsuminen huomattiin ensin Baltian maissa ja sitten Georgiassa. Ukraina seurasi muiden esimerkkiä. Ukraina ei itsenäistyessään perinyt mistään sen paremmin valtiota kuin sen hallintoakaan ja joutui luomaan tyhjästä keskuspankin ja ministeriöt. Johtajat valittiin Solženitsynin kommunistisessa “käännetyssä pätevyysjärjestyksessä”, eli lahjakkaan ja lojaalin välillä valinta osui aina jälkimmäiseen.

Politiikan huipulla viimeisen vuosikymmen kilpailleesta triosta Juštšenko, Janukovytš, Tymošenko jäljellä on enää Janukovytš. Hänenkin aika on nyt lopussa. Myös ortodoksisten kirkkojen johtajat ovat pian vaihtumassa. Moskovan patriarkaatin 9 000 seurakuntaa johtava metropoliitta Vladimir ja Kiovan patriarkaatin 3 000 seurakunnan patriarkka Filaret ovat molemmat 1930-luvulla syntyneitä ja nyt jo hauraita vanhuksia.

Meidän suomalaisten on syytä seurata tarkasti Ukrainan kehitystä. Idän ja lännen rajavaltiot Euroopassa etsivät identiteettiään molemmista ilmansuunnista.

Jyrki Härkönen