Ekumeenista Vastuuviikkoa vietetään vuosittain YK:n päivän (24.10.) tienoilla. Voit tutustua Vastuuviikon aiheeseen ja tapahtumiin osoitteessa www.vastuuviikko.fi.
Tänä vuonna Vastuuviikko alkoi 23.10. radiojumalanpalveluksella, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa: Vastuuviikon ekumeeninen jumalanpalvelus Helsingin Metodistikirkosta | Jumalanpalvelukset radiossa | Yle Areena – podcastit.
Jumalanpalveluksessa kuultiin ortodoksista kirkkomusiikkia kanttori Joakim Pietarisen johdolla sekä Filantropian toiminnanjohtajan Riina Nguyenin puheenvuoro:
“Ekumeenisen Vastuuviikon teemaksi valittu kohtuullisuus on yhtä aikaa ajankohtainen ja iankaikkinen. Riittää, kun katsoo ympärilleen, niin ymmärtää miksi on tärkeää puhua kohtuullisuudesta. Eikä vain puhua, vaan mietiskellä sitä niin syvällisesti, että se johtaa tekoihin. Maailmaa kirkastaviin tekoihin.
Psalmien aarreaitta muistuttaa tuskallisen tarkasti ihmisen – siis meidän kaikkien – rajoista, valintojen seurauksista ja nuhjaantuneesta tilasta.
Ihmisen kohtuuttomuus on johtanut luomakunnan itkuvirteen ja luontoa tarkkaillessa voi havaita ihmisen tekojen seuraukset, jotka tunnemme nyt omissa nahoissamme psalmin huokauksen mukaisesti ”Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.” (Ps. 143:6)
Raamattu muistuttaa rajallisuudestamme: ”Ihmisen elinaika on kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.” (Ps. 103:15–16)
Elinaikamme on lyhyt maailmankaikkeuden aikaikkunassa – miten tuon lyhyen ruohonkasvun käytämme, millaisia valintoja teemme päivittäin ja viimeiseen hengenvetoon asti? Toimimmeko Jumalan kunniaksi ja iankaikkiseksi elämäksi, rakastammeko lähimmäistämme ja suojelemmeko luomakuntaa – vai kuihtuuko ruohonvartemme tuulen vietäväksi kaikessa hiljaisuudessa?
Ekumeeninen Vastuuviikko painottaa aivan oikein, että se mikä voidaan tehdä yhdessä, tulee tehdä yhdessä. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen on meidän jokaisen tehtävä.”