Ostoskorisi on tyhjä!
Onni on tulla omalla työllä toimeen
28-vuotias Kidist Mengistu hymyilee tyytyväisenä pestessään asiakkaan hiuksia kampaamossa. Elämä on nyt toisin kuin vielä vuosi sitten. Kahden lapsen kanssa yksin jäänyt Kidist oli eron jälkeen täysin riippuvainen vanhempiensa satunnaisesta tuesta.
Filantropian hankkeen kautta Kidist pääsi viime kesänä kolmen kuukauden kurssille, jossa hän oppi kampaamossa ja kauneushoitolassa tarvittavia taitoa. Ammattitaidon lisäksi suurinta saalista oli se, että hän alkoi nähdä tulevaisuudessa toivoa, mikä oli ollut pitkään kadoksissa.

Kurssin jälkeen, Kidist sai työpaikan kauneussalongista ja ansaitsee kuukaudessa 3000 Etiopian birriä, mikä vastaa noin 18 euroa. Taloudellisen itsenäisyyden turvin hän pystyy nyt pitämään huolta lapsistaan. Kunhan työkokemusta ja säästöjä kertyy enemmän, tavoitteena on käynnistää oma kauneussalonki perheen tulevaisuuden parantamiseksi.
Kymmenellä kanalla alkuun
Myös Afarin maaseudulla elävällä 38-vuotiaalla Martha Zewdiella oli vähän vaihtoehtoja. Avioliitto oli särkynyt ja puoliso oli häätänyt naisen kolmine lapsineen pois kotoa. Katto pään päälle löytyi Marthan veljen luota, mutta muutoin elämä oli ajautunut umpikujaan. Päivät täyttyivät kotitöistä ja vapaaehtoistöistä, eivätkä satunnaiset pienet rahasummat muuttaneet tilannetta.
Uusi alku liittyi Filantropian projektiin, jossa tavoitellaan naisten voimaannuttamista taistelussa köyhyyttä vastaan.

Martha pääsi kurssille, jossa harjoiteltiin siipikarjan tuotantoa. Hän oppi kanojen kasvatusta ja pienyrittäjyyttä, eikä koulutus ole mennyt hukkaan. Yrittäjyys käynnistyi 10 lahjoitetulla kananpojalla.

-Sain kurssilta sellaisia taitoja, joilla osaan kasvattaa kanoja. Tekninen tuki ja alussa saatu starttiraha ovat lisänneet itseluottamustani. Lisäksi sain toisista kurssilaisista ja opettajista tukiverkoston, joilta voin kysyä apua. Vähitellen sain ansaittua tuloja, perheeni elintaso on noussut ja elämään on tullut vakautta.
-Ahkeralla työllä ja varovaisella sijoittamisella olen pystynyt laajentamaan. Kanaparvessani on nykyisin jo yli 40 kanaa. Osaan hoitaa kanojani ja ne munivat nyt tasaisesti 15–20 munaa päivässä. Käytännössä ansaitsen 255–340 Etiopian birriä päivässä (mikä vastaa vajaata kahta euroa). Kuukaudessa tienaan jopa 8 925 Etiopian birriä (eli vähän yli 50 euroa). Rehun ja muiden kustannusten vähentämisen jälkeen minulle jää noin 6 325 birriä (vajaat 40 euroa), mikä tarjoaa taloudellista vakautta ja mahdollisuuden suunnitella tulevaisuutta.
Ihmisoikeustyötä
Martha Zewdien ja Kidist Mengistun tarinat kertovat sataprosenttisesta muutoksesta ihmisen elämässä. Pienellä taloudellisella panoksella ihminen, joka eli toisten almujen varassa, on muuntunut itsenäiseksi yrittäjäksi. Köyhyyden kierre katkennut ja lapset pääsevät kouluun. Marthan ja Kidistin työ ei tarjoa ainoastaan vakaata tuloa heidän perheilleen. Se osoittaa, miten suuri merkitys on sillä, kun naisia koulutetaan ja he oppivat taitoja, joilla mielekästä liiketoimintaa pystytään harjoittamaan pienen starttirahan sysättyä yrityksen käyntiin.
Filantropian nelivuotinen hanke Afarin Abaalassa ja Amharan Woldiassa saa rahoitusta Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista. Konfliktialueille suunnattu hanke mahdollistaa naisille uuden alun väkivaltaisten levottomuuksien jälkeen. Naisten kouluttaminen ja taloudellisen itsenäisyyden tukeminen vahvistaa heidän ihmisoikeuksiaan ja turvaa seuraavallekin sukupolvelle monta askelta eteenpäin.
