Ostoskorisi on tyhjä!
Haman keskus avattu
Haman kaupungissa, Syyriassa, avattiin uusi toimintakeskus heinäkuussa. Filantropian hanke väkivaltaa kokeneiden ja sodan jalkoihin jääneiden naisten tukemiseksi on laajentunut Damaskoksen ympäristöstä Hamaan. Kevään 2023 maanjäristys lisäsi entisestään asukkaiden taakkaa sotavuosien jäljiltä.

Light (VALO) -keskuksen avajaisiin kutsuttiin paljon paikallisviranomaisia, joiden kanssa työtä tehdään osittain yhdessä. Samalla Antiokian patriarkaatilla oli hyvä mahdollisuus esitellä työtään, vuosia jatkunutta yhteistyötä Filantropian kanssa sekä purkaa ennakkoluuloja, joita kristittyjen kanssa työskentelemiseen usein liittyy. Kenenkään ei tarvitse pelätä käännyttämistä. Laupiaan Samarialaisen mallilla tehtävä työ osoittaa myös sen, että eri uskontoihin kuuluvat voivat elää Syyriassa yhdessä myös tulevaisuudessa.

Ensimmäisen kuukauden aikana hankkeeseen rekisteröitiin Hamasta 67 perhettä. Vaikka hanke on suunnattu naisille, siitä hyötyy käytännössä koko perhe. Kaikki hankkeen naiset ovat pienten lasten äitejä.
Filantropian projektin kautta on mahdollista saada psykologista tukea, lääkärin apua sekä esimerkiksi korjaavaa leikkaushoitoa väkivaltaa kohdanneille. Suurin osa hankkeen naisista hyötyy kuitenkin ryhmille tarkoitetuista kursseista, joissa on tänä kesänä käsitelty mm. vihan hallintaa, post-traumaattisen stressin aiheuttamia tilanteita ja selviämiskeinoja, surua ja ahdistusta sekä itsestä huolenpitämisen tärkeyttä. Yhden kokoontumisen aiheena on häpeästä irrottautuminen, joka on niin monelle väkivallan uhrille vaikeaa.
Filantropian hankkeen kautta Antiokian ortodoksinen patriarkaatti on pystynyt työllistään monia nuoria aikuisia, jotka joutuisivat muuten lähtemään maailmalle työn perässä. Nuoret terapeutit, psykologit, käsitöiden opettajat, taiteilijat ja terveydenhuoltoa opiskelleet saavat hankevuosien aikana toimeentulon lisäksi arvokasta työkokemusta. Samalla he ovat rakentamassa Syyriaa sodan repimien vuosien ja taistelujen jälkeen.

Vaikeista asioista on joskus helpompi puhua, kun kädet tekevät työtä. Rannekkeiden punomisesta ja vertaistuesta jäi hyviä muistoja.
Hanke on saanut Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyötukea ja se jatkuu vuoden 2028 loppuun saakka.
