24.2. Lannistumaton

Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu.
Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.
Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.Jumala, joka sanoi: “Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.
Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme.
Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä.
Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: “Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme.Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne.Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi.Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.
2. Kor. 4:6-16

Helmikuun 24. päivä on ortodoksisessa perinteessä omistettu Johannes Kastajan pään ensimmäiselle ja toiselle löytymiselle.
Johannes Kastaja on evankeliumeista tunnettu pyhä profeetta, joka julisti Jumalan valtakuntaa tulevaksi ennen Kristuksen aktiivisen toiminnan alkua. Hän oli periksiantamaton ja lannistumaton mies, joka uskoi vapahtajan tulemiseen kaikesta sielustaan ja sydämestään, julistaen valon tuloa maailmaan.
Kuningas Herodes mestautti Johanneksen kuningattarensa Herodiaan toiveesta ja toimitti tälle hänen päänsä. Herodia hautasi pään epäpyhälle paikalle, mutta Johanneksen opetuslapset saivat haudattua ruumiin. Perimätiedon mukaan pää löydettiin monien vuosien päästä kirkon rakennustyön yhteydessä. Munkki Innocentius havaitsi pään pyhäksi siitä ulospäin säteilleestä armovoimasta. Hän varjeli profeetan päätä huolellisesti ja kätki sen lopulta samaan paikkaan mistä pää oli löydetty. Toisen kerran pään kerrotaan löytyneen kun profeetta Johannes itse ilmestyi arkkimandriitta Marcellukselle ja osoitti mihin pää oli kätketty. Helmikuun muistopäivä on omistettu erityisesti näille kahdelle löytymisen hetkelle.
Iloitse, Sinä pyhitetty, valoa kantava ja enkelten kunnioittama pää, jonka miekka kerran katkaisi ja joka nuhteillaan katkaisit siveettömän häpeällisyyden. Sinä ihmeitten vettä uskovaisille kumpuava lähde, Sinä Vapahtajan pelastavan tulemisen julistaja, joka sait kerran nähdä Häneen asettuneen Hengen lennon, sinä vanhan ja uuden armon välimies. Rukoile, että Kristus antaisi meidän sieluillemme suuren armon.