23.2. Viisaus

Säälimätöntä ei Herra sääli,mutta nöyrille hän antaa armonsa.
Sananlaskujen kirja 3:34

Luonteeltasi apostolien kaltaisena ja heidän istuimensa perijänä Jumalan hengessä sinä teoissa koit hengen näkyjen korkeutta. Sen tähden toimittaessasi totuuden sanan palvelusta sinä kärsit uskosi tähden aina verikuolemaan asti. Rukoile, pappismarttyyri Polykarpos, Kristukselta Jumalalta pelastusta sieluillemme.
Ortodoksisessa perinteessä helmikuun 23. päivänä muistetaan apostolisiin isiin kuuluvaa pyhää pappismarttyyri Polykarpos Smyrnalaista (k.167). Pyhä Polykarpos oli perimätiedon mukaan pyhän apostoli Johannes Teologin opetuslapsi. 86-vuotiaaksi elänyt Polykarpos eli kristyttyjen vainojen aikana uskoaan rohkeasti todeksi. Hän kohtasi marttyyrikuoleman roviolla uskonsa vuoksi.
Viisas isä Polykarpos, auliisti me tuomme Sinut esirukoilijanamme Kristuksen eteen, sillä uskomme Sinut jumalallisesta kädestä palkinnon saaneeksi seppelöidyksi voittajaksi, joka kävit taistot loppuun ja täytyit valkeudella.
Oi viisas piispa Polykarpos, sinä tarjosit Jumalalle hengellisiä hedelmiä tullen otolliseksi Hänelle hyveittesi vuoksi. Siksi me, joita opetuksesi ovat valaisseet, kunnioitamme muistoasi antaen Herralle kunnian.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top