Terveisiä Loberesta

Joulukuun viimeiseen päivään päättyneen joulupaastokeräyksen yhtenä kohteena oli tänä vuonna kenialainen Loberen koulu. Koulun rehtori John Sigilai lähetti Filantropialle koulun kuulumisia uuden vuoden toivotusten merkeissä.

Rehtori Sigilai aloitti terveisensä kiittämällä kaikesta siitä tuesta, jota koulu on saanut Filantropian kautta.

“Haluamme käyttää tämän tilaisuuden kiittääksemme teitä jatkuvasta ja periksiantamattomasta tuestanne lapsillemme. Sanat eivät voi riittävästi kuvata kiitollisuuttamme.”

Filantropia tukee Loberessa koulun ruokaohjelmaa, sekä tyttöjen toisen asteen koulutusta. Pari vuotta sitten Loberessa aloitettiin kasvimaaprojekti. Rehtori Sigilain mukaan projektista on tullut tärkeä vihannesten tuottaja koulun ruokaohjelmaan. Ohessa kuvia projektista.

Lobere

“Haluamme myös kertoa telle, että koulun tiedon jakamisen ydintehtävä kehittyy edelleen ja olemme todistaneet valtavia onnistumisia ruokaohjelman aloittamisen jälkeen, koska lapset pystyvät keskittymään opintoihinsa.”

Loberen koulun toiminnan lisäksi keräyksen tuotolla tuetaan Kenian ortodoksisen kirkon papiston koulutusta ja kirkon kasvatustyötä. Tähän mennessä joulupaastokeräykseen on tilitetty tuloja jo yli 16 000 euroa.

&nbsp

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös