Ostoskorisi on tyhjä!
Suuren paaston keräys naistyölle Etiopiassa
Filantropian Suuren paaston keräys muistuttaa siitä, kuinka me kaikki tarvitsemme osaksemme myötätuntoa. Julisteen ikonissa on pyhä Maria Pariisilainen, jota muistetaan heikoimpien puolustajana sortajia vastaan. Keskitysleirillä toisen maailmansodan lopulla murhatun äiti Maria Pariisilaisen mallin mukaisesti, meidän tulee pitää huolta toisistamme ja välittää eteenpäin Jumalan rakkautta meitä ihmisiä kohtaan. Jokainen jaettu leipä ja kaikki omamme on lahjaa Jumalalta.

Paastokeräys kannetaan tänä vuonna Filantropian Etiopiassa tehtävälle naistyölle.
Paikallisena kumppanina on IOCC Ethiopia (International Orthodox Christian Charities).
Hankkeissa Amharan Woldiassa ja Afarin Abaalbassa tehdään hiljaista jälleenrakentamista taistelujen jälkeen. Näillä alueille naiset ovat yrittäneet pitää arjesta kiinni taistelujen, varkauksien ja silmittömän tuhoamisen keskellä.
Tulevaisuutta tehdään esimerkiksi tyhjiksi varastetuissa ammattikouluissa, joissa on aloitettu uusia kursseja, opettajia on kutsuttu takaisin töihin ja luokkiin on tuotu kangaspuita ja ompelukoneita. Naisia valmistuu myös keittäjiksi ja osa on oppinut kasvattamaan kanoja ja vuohia. Erilaiset yrittäjäkurssit ovat yhtä tärkeitä kuin vertaistuki ja ne loputtomat keskustelut pienemmissä ja isommissa piireissä, joiden avulla naiset ottavat askeleita eteenpäin.


Lisäksi jatkuu pitkäaikainen työ liikuntakyvyn vievän trooppisen podo-sairauden kitkemiseksi. Tauti on erityisen raskas naisille, koska heitä pidetään kirottuina ja sairastunut hylätään usein yhteisön ulkopuolelle. Oikean tiedon jakaminen maaperän ärsytyksestä johtuvasta sairaudesta estää uusia sairastumisia ja jalkoja hoitamalla kroonista sairautta opitaan pitämään kurissa.
Pyhän Maria Pariisilaisen esimerkki kantaa meitä eteenpäin. Hänen elämänsä oli todistus rakkaudesta, joka ei katso omaa etuaan, vaan kurottautuu kohti kärsivää. Tätä rakkautta mekin voimme jakaa – teoissa, rukouksissa, myötätunnossa.
Suuren paaston keräys 3.3. – 20.4.2025. Keräykseen voi osallistua tekemällä lahjoituksen Filantropian keräystilille FI53 5480 0520 0233 08, OKOYFIHH, viite 13518, MobilePaylla 33867 tai Filantropian lahjoitussivulla.
Keräyslupa RA/2022/1620 on voimassa koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään Filantropian kehitysyhteistyöhankkeisiin Etiopiassa.