Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseksi on ryhdytty toimeen

Filantropia jatkaa humanitaarisen avun välittämistä Syyriaan ja kartoittaa avustuskanavia Euroopan rajoilla. Suomessa Filantropia on mukana tukemassa ortodoksisen kirkon, hiippakuntien ja seurakuntien ponnistuksia maahan tulevien auttamiseksi.

Tällä hetkellä toimitaan kolmella tasolla. Ensinnäkin pakolaisten tilanne Syyriassa ja sen lähialueilla on inhimillisesti katsottuna katastrofaalinen. Turvallisia ulospääsyteitä väkivallan ja köyhyyden loukusta on vähän, jos ollenkaan. Paikan päällä toimivat avustusjärjestöt tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen ja kansainvälisen yhteisön on löydettävä poliittinen ja kestävä ratkaisu Syyrian sodan lopettamiseksi.

Filantropia on tukenut syyrialaisia pakolaisia Lähi-idässä tänä vuonna suuren paaston ja Syyria-keräyksen tuotoista jo 10 000 eurolla. Syyria-keräys on jatkuvasti käynnissä ja siihen on lahjoitettu viimeisten 10 päivän aikana lähes 2 000 euroa. Filantropia välittää keräystuotot kansainvälisen ortodoksisen avustusjärjestön IOCC:n (International Orthodox Christian Charities) kautta. IOCC työskentelee Syyriassa paikallisen ortodoksisen Antiokian patriarkaatin kanssa ja he välittävät avun luotettavasti perille.

Toiseksi, Euroopan rajoilla on jo pitkään nähty ja koettu pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden hätä. Välimerestä on tullut valtava hautausmaa tuhansille ihmisille, kun kaikki eivät selviä rankasta matkasta tai kuljetusalukset on pakattu liian täyteen ihmisiä.

Avustusjärjestöt ja yksityiset vapaaehtoiset työskentelevät hartiavoimin esimerkiksi Kreikassa auttaakseen maan saarille tulevia hädänalaisia ihmisiä. Samoin Turkin kautta itäiseen Eurooppaan auennut kulkureitti tuo päivittäin satoja tai tuhansia ihmisiä aina pohjoiseen asti.

Filantropia kartoittaa parhaillaan, mitä eri Euroopan maissa jo tehdään ja missä vastaanotto- ja kauttakulkumaissa tarvitaan nyt erityisesti apua. Tähän tarkoitukseen ohjataan Filantropiaan tulevat diakoniatyön lahjoitukset ja seurakunnissa kerättävät kansainvälisen diakonian kolehdit. Diakoniatyön lahjoituksia on tehty tänä vuonna noin 3 000 euron verran. Seurakuntia on pyydetty keräämään kolehti kansainvälisen diakonian hyväksi sunnuntaina 13.9.

Ja kolmanneksi, Filantropia tukee Suomessa kirkon ja paikallistason toimintaa. Filantropian kunniapuheenjohtajan, arkkipiispa Leon viikko sitten pitämän puheen&nbsp ja kirkon sivuilla olleen haastattelun jälkeen yhteydenotot sekä tiedon keräämisen ja jakamisen tarve eri viestimissä ovat lisääntyneet merkittävästi. Niinpä Filantropia kokosi pienen ammatillisen tukijoukon, jonka tehtävänä on olla erityisesti viestinnälliseksi avuksi kirkolle, hiippakunnille ja seurakunnille niiden kohtaamassa tehtävässä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen tukemiseksi yhteistyössä ammatillisten toimijoiden (vastaanottokeskukset, Suomen Punainen Risti, muut seurakunnat) ja työntekijöiden ja vapaaehtoisten ohjaamiseksi oikean ja ajantasaisen tiedon äärelle.

Tukijoukkoon kuuluu kirkon keskusjohdosta palvelukeskuksen johtaja Sirpa Koriala, kirkon viestinnästä tiedottaja Maria Hattunen, vapaaehtoisina Oulusta Ira Matsi, Joensuusta Jaana Pössi, Helsingistä Ilona Lehmus, sekä Filantropiasta toiminnanjohtaja Riina Nguyen ja projektipäällikkö Aino Nenola.

Kirkon kotisivuille on perustettu pysyvä sivusto “On aika toimia“, johon kerätään aihepiiriin liittyvät uutiset ja artikkelit. Seuraavaksi edessä on seurakuntakohtaisten tietojen kerääminen siitä, mitä on jo tehty ja mitä suunnitellaan, ja kehen voi olla yhteydessä.

Lisätietoja: Riina Nguyen, filantropia(at)ort.fi, 044 336 7064.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top