Lähetystyön kolehtipyhä 19.3.

Tänä vuonna vietetään suomalaisten ortodoksien lähetystyön juhlavuotta, sillä ensimmäiset lähetystyöntekijät Maria Iltola ja Siina Taulamo matkasivat Keniaan syksyllä 1977. Vuosien varrella yhteistyö on muuttanut muotoaan ja Kenian kirkko on edelleen lähellä suomalaisten ortodoksien sydäntä. Keniassa on noin miljoona ortodoksia.
Yksi suomalaisten tutuista kohteista on vuonna 1982 rakennettu Loberen peruskoulu, jossa Filantropia on tukenut useana vuonna lasten kouluruokailua.

Loberen koulu sijaitsee nykyisen Nyerin hiippakunnan alueella, jota johtaa piispa Neofitos. Hiippakunnassa halutaan olla omavaraisempia ja suunnitellaan maissipellon hankkimista Loberen koulun läheltä. Osa pellon maissista käytetään koululaisten ruuaksi ja osa myydään eteenpäin, jolloin hiippakunta saa varoja toimintaansa.
”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre.” (Matt.13:44)
Kolehti kannetaan Nyerin hiippakunnan työhön Keniassa Filantropia ry:n kautta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top