Talous

Filantropian talous perustuu kolmeen kivijalkaan: ortodoksisen kirkon ja seurakuntien avustuksiin, julkiseen rahoitukseen ja yksityishenkilöiden lahjoituksiin. Filantropia on voittoa tavoittelematon yhdistys ja mahdollinen ylijäämä varataan seuraavien vuosien omavastuuosuuksien kattamiseen ja omarahoitteisten toimintojen toteuttamiseen.

Filantropian tulot vuonna 2016 olivat yhteensä noin 341 360 euroa, josta:

reilu kolmannes oli lahjoitus- ja keräystuloja
kolmannes oli ortodoksisen kirkon tukea ja kahdeksan prosenttia ortodoksisten seurakuntien tukea
reilu kymmenes oli julkista tukea (ulkoministeriö) ja yhdeksän prosenttia muita tuloja (kolehdit, myyjäistulot, lähetystuohukset, cd-levymyynti, Kela-korvaukset, jäsenmaksut ja sijoitustoiminnan tuotot)

Filantropian menot vuonna 2016 olivat yhteensä reilut 339 709 euroa, josta:

kolmannes kehitysyhteistyön hankkeita ja lähetystyön toimintoja Afrikassa ja Euroopassa ja vajaa viidennes avustustyön toimintoja
vajaa viidennes viestinnän ja vaikuttamistyön toimintoja Suomessa ja 15 prosenttia varainhankinnan kuluja, joista puolet (25 341 euroa) on tuloja ja merkitty varauksena taseeseen vuoden 2017 toimintoja varten
vajaa viidennes tukitoimien ja hallinnon kuluja, jotka sisältävät uusien hankehakemusten laatimisen

Filantropian tulot vuonna 2015 olivat yhteensä noin 440 481 euroa, josta:

kolmannes oli julkista tukea (Ulkoasiainministeriö)
neljännes ortodoksisen kirkon tukea ja kahdeksan prosenttia ortodoksisten seurakuntien tukea
neljännes lahjoitus- ja keräystuloja ja yhdeksän prosenttia muita tuloja (kolehdit, myyjäistulot, lähetystuohukset, cd-levymyynti, Kela-korvaukset, jäsenmaksut, sijoitustoiminnan tuotot ja muut tuotot)

Filantropian menot vuonna 2015 olivat yhteensä reilut 441 500 euroa, josta:

vajaa kolmannes kehitysyhteistyön hankkeita ja lähetystyön toimintoja Afrikassa
vajaa kolmannes kehitysyhteistyön hankkeita ja diakoniatyön toimintoja Euroopassa ja avustustyötä yleisesti
vajaa viidennes viestinnän, vaikuttamistyön ja varainhankinnan toimintoja
vajaa viidennes tukitoimien ja hallinnon kuluja

Lahjoitus- ja jäsenmaksutilit:
(IBAN) FI63 5480 0520 0164 35 (BIC-KOODI) OKOYFIHH (Osuuspankki)

Jäsenmaksut 2015
Varsinaiset jäsenet 20 euroa (yksityishenkilöt)
Kannatusjäsenet 100 euroa (seurakunnat, yhdistykset, yksityishenkilöt)

Jäsenmaksun viitenumerot: 12140 (Osuuspankki)

Paastokeräystili:
(IBAN) FI53 5480 0520 0233 08 (BIC-KOODI) OKOYFIHH (Osuuspankki)

Katastrofikeräystili:
(IBAN) FI08 5480 0520 0345 94 (BIC-KOODI) OKOYFIHH (Osuuspankki)

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *